perjantai 24. tammikuuta 2014

Sekalaista seurakuntaa



Vuorossa sattumanvarainen sakki ei-niin-laadukkaita kuvia puhelimesta (ja Instagramista).

Ylläoleva kuva on yliopiston kasviplanktontunnilta, jossa mikroskopoitiin kasviplanktoneja. Otin kotoa mukaan silkasta mielenkiinnosta Puhdistamon syötävää Kasviplanktonia (jota hankin Smoothie SM -kisoista saamallani lahjakortilla) ja sain luvan mikroskopoida sitäkin. :) Kyllä siellä soluja näkyi, mielenkiintoista!


Tältä mikroskoopissa suurinpiirtein näyttää. Kuvassa about keskellä eläinplankton nimeltä Ascomorpha Ecaudis, eli tuttavallisemmin Asko. Lempinimet helpottaa muistamista. ;)


Eräänä viikonloppuna matkalla luistelukentälle. Ihana aurinko!

Ja luistelemassa ekaa kertaa pariin vuoteen. Oli aivan mahtavaa! Harrastin ala- ja yläasteella pikaluistelua, mutta lopetin viitisen vuotta sitten. Nyt pitkän tauon jälkeen on alkanut luistelu taas kiinnostaa ja onkin ihanaa kun Lahdesta löytyy useampi kenttä.

Ekalla kerralla olin siis turvallisesti hokkareilla. Sen verran alkoi tiedostamatta selkärangasta tulla luisteluttekniikkaa, että himottaa myös pikaluistimia kokeilla. Ehkäpä jo tänä viikonloppuna. :)


Ei pääty koulupäivä huonosti kun peruuntuneen luennon vuoksi päästään aikaisemmin. Ja kun aurinkoinen päivä oli, suuntasin yhteen lempipaikoistani, Vesijärvelle. Niin kaunista, niin kaunista. Harmi kun kännykkäräpsäisyt ei tee ollenkaan oikeutta. Onhan tässä onneksi talvi aikaa saada kamerallakin kunnon kuva. :)

Tuona päivänä oli lisäksi kiehtova halo -ilmiö auringon ympärillä!


Jep, Vesijärvi on kokonaan jäässä ja sen päällä voi kävellä, pilkkiä, hiihtää... Kerran ajoin ihan pyörälläkin sen yli. Aika jännä kokemus!

Sellaisia pikaisia kuulumisia täältä Lahdessa. Opiskelut maistuu, pakkaset paukkuu ja kauniit maisemat ihastuttaa.  :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ja kumarrus kommentista!