lauantai 17. huhtikuuta 2010

Pohdintaa

(Tämä kirjoitelma liittyy ainakin jotenkin käsitöihin, jos ei muuten niin ainakin kankaisiin, mistä ompelen ja teen eri juttuja)

Katsottuani videon Yle Areenasta mielikuvani muuttui puuvillasta tekstiilikuituna.

Puuvilla ei ole mitenkään ekologinen vaihtoehto kankaaksi. Ei ainakaan "tavallinen"puuvilla. Paljon parempia vaihtoehtoja olisivat esimerkiksi kuituhamppu, pellava, bambu ja nokkonen. Niistä ei harmikseni vain tunnu löytyvän laadukkaita perusvaatteita, ainakaan tavallisista vaatekaupoista.

Puuvillan kasvattamisessa käytetään paljon tuholais- ja torjuntamyrkkyjä. Siinä käytetään myös aineita, jotka esimerkiksi pudottavat puuvillan lehdet sadonkorjuuta helpottamaan.

Puuvilla -kasvista käytetään 30% itse kankaan (tai muun vastaavan) valmistukseen. Loput 70% menevät esimerkiksi rehuiksi karjalle. Ja me syömme tätä karjaa. Loput voikin itse kukin päätellä.

Puuvilla on maailman eniten käytetty tekstiilikuitu. Luomua tästä kaikesta on vain murto-osa.


Kuva

Tämän alustuksen jälkeen itse päivän pohdintoihin:

Yleensä jos näen jossakin vaatekaupassa Ale -kylttejä, päässäni naksahtaa, ja tekee mieli mennä katsastamaan alerekit. (Esimerkki: Gina Tricot) Halpa hinta, alle kympin tai jopa alle vitosen, houkuttaa hirveästi ostamaan. "Mitä sen väliä missä kyseinen vaate on tehty", ovat olleet ensimmäiset ajatukseni. Kuitenkin, kun alan pohtia enemmän, tutkin vaatteen laput läpikotaisin, valmistusmaa on yleensä Bangladesh, Kiina tms, asia alkaa epäilyttää entistä enemmän. Päätän jättää asian hautumaan ja jätän vaatteen ostamatta. Myöhemmin huomaan pystyväni unohtamaan kyseisen vaatteen. Siten huomaan olevani iloinen ja jopa ylpeä itsestäni, että en ostanut vaattetta. :) Sen rahanhan voi laittaa laadukkaampaan ja kalliimpaan vaatteeseen.

Näin ollen olen vakaasti päättänyt ostaa uusia vaatteita vain ja ainoastaan luomupuuvillaisina tai alussa mainituista materiaaleista tehtynä. Ongelmaksi olen havainnut sen, että vaatekaupoissa ei yleensä ole luomupuuvillaisia vaatteita. Esimerkiksi käydessäni JC:ssä (jeans & clothes), josta minulla on ihan positiivinen mielikuva, nättiä alepaitaa tarkastellessani pysähdyin miettimään. Sisäsauman lapussa luki 100% puuvilla (eli se nyt voi olla mistä vain tullutta) eikä siinä kerrottu valmistusmaata. Enhän minä sillä tiedolla paljoa mitään tee, mutta pisti vain mietityttämään entistä enemmän. Siksi jätinkin paidan roikkumaan rekkiin, ja läksin koko kaupasta.

Tulin siis siihen tulokseen, että saadakseni ekologisia ja laadukkaita vaatteita minun joko
a) täytyy tilata vaatteita nettikaupasta (jossa on riskinä, ettei vaate istukaan hyvin)
b) täytyy tilata netistä luomukangasta ja ommella itse vaatteeita
c) ostaa vaatteeita vain kirpputoreilta (vaikka suurin osa niistäkään tuskin ovn alkuperältään luomupuuvillaa)
d) unohtaa koko ajatus luomupuuvillasta ja ekovaatteista (joka ei ole vaihtoehto)

Saa nähdä mihin lopulta päädyn. Nyt ensin ainakin koluan tuttuun tapaan kirpputoreja, ja samalla pohdin edellä mainittuja vaihtoehtoja.

2 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa! Koska puuvillan viljely kaikkine myrkkyineen keskittyy "onneksi" muualle maailmaan, voit kuitenkin kotisuomessa rauhallisin mielin syödä lihaa kunhan muistat kaupassa varmistaa ostavasi kotimaista. Vaihtoehto puuvillalle on pellava. Ainakin voit vähentää puuvillan käyttöä siirtymällä osittain pellava vaatteisiin. Pellavaa en ainakaan tiedä syötettävän karjalle. Veljeni on viljellyt pellavaa, täytyy kysäistä noista myrkytys jutuista. Kauniita pellava juttuja ja vaatteita löytyy riiminka.com sivuilta sekä sellaiselta firmalta kuin coconate.com

    VastaaPoista
  2. Juu, kotimaista ostetaan aina kun mahdollista.
    Pellava kiinnostaa myös tekstiilimateriaalina. Kiitos linkeistä, oli kyllä nättejä vaatteita! Sellaiseen voisikin satsata. Tai jos jostain saisi ihan (luomu)pellava kangasta, voisi itsekin räpeltää...
    Ilmeisesti pellavan viljelyssä ei käytetä myrkkyjä, sillä se pystyy kasvamaan hyvin ilman niitäkin. (näin olen ainakin ymmärtännyt)

    VastaaPoista

Kiitos ja kumarrus kommentista!