tiistai 28. syyskuuta 2010

Normaalijakauman käyttö diskreetille satunnaismuuttujalle


 Ts. Se olisi taas koeviikon aika. Tai itseasiassa mennyt jo 3/5. Ja huomenna matikka. Huoh. Kaikki asiat on ihan täyttä hepreaa. Mitenköhän onnistuinkin valitsemaan heprean kurssin matikan sijasta?


Nyt olen oikeastaan jo heittänyt toivoni, turha enää edes yrittää lukea ja laskea kun en läpi kumminkaan pääse. En nyt silti sanoisi että aiemmatkaan matikan kurssit on mennyt heittämällä läpi..

Muutenkin opiskelumotivaationi on jossakin kadoksissa. Onko joku nähnyt sitä? Ei meinaan kiinnostaa yhtään, ei sitten tippaakaan lukea yhtään mitään koulujuttuja. Sitä vain yrittää parhaansa mukaan vältellä lukemista tekemällä kaikenmaailman muita "tärkeämpiä" juttuja ensin, kuten vaikka kitaran soittaminen omaksi huvikseen. No joo, kai se tästä. Onneksi ei ole kuin tuo matikka ja kemia jäljellä. Ja sitten taas alkaakin uusi jakso, ei hyvää päivää...

Onneksi sentään aurinko paistaa erityisen ihanasti eikä syksy juuri nyt tunnu ihan niin ahdistavalta, kuin se yleensä tuntuu. Ehkä silti pitäisi muistella ihanaa Säpin reissua, josta seurasi mahtavan hyvä olo, ja ottaa samalla oppia Leevistä:


Tämä näky laittoi aikalailla naurattamaan kun yksi päivä koulusta saavuin kotiin. :D Piti napata kamera heti käteen ja ottaa pari kuvaa ennenkuin Leevi herää. Aika akrobaatteja ja venyviä nuo kisulit. :)

(Kuvassa siis kesällä Zooplussasta hankittu lattiasta kattoon yltävä raapimispuu kissoillemme. Johan loppui kaiken muun kielletyn raapiminen ja on muutenkin ollut tosi tykätty! Kannatti sijoittaa se 80 euroa tähän, ja samoilla postikuluilla sai hankittua ruokaa sekä leluja. Suosittelen siis ko. putiikkia!)

3 kommenttia:

  1. Mahtavia kuvia! Jos yhtään lohduttaa, niin mä tuskailen tällä hetkellä sähkömagnetismifysiikan kanssa. Tai siis en oikeastaan juuri tällä hetkellä, kun oli välttämätöntä tietenkin tulla tsekkaamaan blogipäivityksiä, ja kyllähän tämä induktiiviset ja kapasitiiviset reaktanssit päihittääkin. ;)

    VastaaPoista
  2. Hah, kuulostaa NIIN tutulta. Aloin jopa siivoamaan ettei tarvis lukea huomiseen ruotsin kokeeseen. Seuraavaksi alan varmaan vapaaehtoisesti lapiomaan lantaa tai jotain..Tsemppiä lukemiseen ;)

    VastaaPoista
  3. Heh, enpä taida sitten (onneksi) olla ainoa tässä asiassa. :D

    Elios: Kiitos! :) Olen nyt nii-in iloinen että jätin fysiikan pois sen kakkoskurssin jälkeen.. :D Mat...siis Heprean kanssa on jo tarpeeksi taisteltavaa. Suunnitelmissa oli siis kirjoittaa fysiikka&kemia, mutta kirjoitan sitten vain kemian (lukuunottamatta kaikkia muita aineita) ja tämän pitkan matikan jos hyvin käy. Tsemppiä sinulle kirjoituksiin! :) (joita itse odotan jo kauhulla vaikka ne vasta vuoden päässä siintävätkin.)

    Pilvi: Itsekin tuli siivottua vähän ylimääräistä ettei tarvitsisi lukea. Tietysti tämä lukemisen välttely kolahtaa lopulta omaan nilkkaan, mutta ei sitä aina jaksa. ;) Kiitos samoin, koita itsekin jaksaa päntätä. :)

    VastaaPoista

Kiitos ja kumarrus kommentista!