torstai 26. toukokuuta 2011

Made in ??

Jos jotakuta ei kiinnosta päätön ajatuksenjuoksu, niin voi skipata huoletta tämän kirjoittelun ohi. :)


Yhä enemmän olen luomusti, eettisesti ja ekologisesti tuotettujen asioiden kannalla. Yritän olla ja elää niin ekologisesti kuin vain voin. Se ei kaikilla elämän aloilla ole mahdollista, mutta yleisesti yritän valita ja tehdä asioita kestävää kehitystä ajatellen. Nykyään en osta vaatteita ollenkaan uusina, elleivät ne ole nimenomaan esimerkiksi luomupuuvillaa ja eettisesti tuotettuja. Rakastan kirpputorien kiertämistä ja sitä tunnetta, kun tekee oikean löydön.. Tässä esimerkki: Olen jo puolisen vuotta haikallut keski/tummansinisten farkkujen perään ja pitänyt silmäni auki kirppiksillä. Eräänä päivänä muutama viikko sitten täydelliset yksilöt tulivat eteeni. Olin hiukan epävarma koosta, sillä kokolapun mukaan farkkujen koko oli tuuman isompi mitä housuni normaalisti. Farkut kuitenkin näyttivät sopivilta, joten pienellä riskillä nappasin ne mukaani. Ja bingo! - kotona ne olivat juuri oikeankokoiset, aivan mahtava tunne. :)

Mutta takaisin aiheeseen. En tiedä mitä ajatella yhdestä harrastuksestani. En ole aikaisemmin ollenkaan ajatellut, kuinka luontoa rasittava harrastus minulla on. Jos aiemmin ei ole tullut selväksi, niin teen siis koruja mm. metalleista ja kivihelmistä. Metalleja (tai malmia, miten sen nyt ottaa) ja (jalo- &puolijalo)kiviä joudutaan louhimaan maaperästä, mikä tietysti rasittaa ympäristöä. Maa-aineksesta pitää erottaa haluttu osa ja jatkojalostaa sopivaan muotoon. Eikä makeanveden helmien kasvattaminenkaan välttämättä ole täysin kivutonta itse simpukalle. Voi myös miettiä korallihelmien vaikutuksia koralliriutoille. Ja helmien värjäyksestä puhumattakaan, mitäköhän kaikkea käsittely- ja väriaineita käytetään oikean värin saavuttamiseksi?

Olin juuri mukana kimppatilauksessa Fire Mountain Gems:lle. Sivuja selaillessani tajusin, että he ovat luokitelleet ja selittäneet eri helmien käsittelyt erilliselle sivulle. Pystyin siis näppärästi seuraamaan, onko jokin tuote käsitelty vai ei. Ostoskoriin tarttui tällä kertaa mm. ihania (käsittelemättömiä) kookos- ja siemenhelmiä, joihin olen viimeaikoina kehittänyt jonkinlaisen ihastumisen, eivätkä ole todellakaan hinnalla pilattuja. :) Vaikka en oikeastaan olisi halunnut, ostin liaäkai muutamia nauhoja valkoisia makeanveden helmiä, jotka solmin helmisilkillä helminauhoiksi lahjaksi mummulle ja tädille. Nyt tulee tietenkin myös mieleen, että kuinka ekologista on tilata helmiä lentopostitse rapakon takaa Yhdysvalloista, ja mistä kaikista maailman kolkista kaikki ne eri materiaalit ja tarvikkeet taas on sinne lähetetty... Itseasiassa tämän postauksen kuvat on kaikki em. helmitilauksesta, joka saapui tänään. Nämä tarrat pistivät kyllä hiukan lisää miettimään.


Onneksi jotkut materiaalit ovat hieman parempia vaihtoehtoja. Ensimmäisenä tulee mieleen käyttämäni kupari, jonka ostan paikalliselta romupajalta. Kuparilanka on kuorittua sähköjohtoa, varsin toimivaa ja mainiota koruissa. Toisaalta helmiä voisi tehdä myös itse, joskin hieman pehmeämmistä materiaaleista mitä kivi..

Nyt olen joku vuoden verran ollut innoissani kierrätysmateriaaleista vamistetuista koruista. Lamppukoruni saa melkein joka kerta kehuja kun sitä käytän ja tilattiinpa minulta toinen samanlainen viime vuoden lopulla. Rakastan kierrätysmateriaalien rajatonta mahdollisuutta tehdä niistä ihan mitä vain. Mutta vaikka kuinka pidänkin kierrätyskoruista, niin silti välillä tekee mieli tarttua suht arvokkaaseen 925 sterling hopeaan ja upean hohtaviin makeanveden helmiin tai kauniisiin kivihelmiin, sekä tehdä niistä jotain ihanan säihkyvää ja kaunista, jopa ylellistä.

"Reilun Kaupan helmet" tai "luomuhelmet" -tunnusta on tuskin lähiaikoina tulossa helmi- ja korumarkkinoille. Sitä odotellessa voisin ostaa kaikki tarvitsemani helmet käytettyinä koruina kirpputoreilta, mutta oikeita kivihelmikoruja tulee vastaan melkoisen harvoin. Eikä sitä vääntelemätöntä hopealankaakaan löydy ihan noin vaan kirppispöydiltä.. Mutta miksi toisaalta koruilussakin ei voisi tulla ekologisempia materiaaleja tulevaisuudessa? Esimerkiksi ekosti ja eettisesti tuotettuja kankaita jo löytyy, niin miksei myös muiden harrastusten materiaaleja?

Täältä suurin osa helmistä taitaapi tulla...
Tämän ajatuksenjuoksun ja pohdintojen jälkeen mietin myös haaveilemaani kultasepän ammattia, sillä se ei varsinaisesti toteuta nykyisiä noudattamiani arvoja. Tokihan kultasepän töissä ei tarvitse käyttää aina uusia materiaaleja, vaan voi esimerkiksi sulattaa myös vanhoja koruja. Mutta silti se mietityttää. Rakastan korujen tekemistä yli kaiken, mutta toisessa vaakakupissa painaa toinen itselleni hyvin tärkeä näkökulma.

2 kommenttia:

  1. Noita pohdintoja välillä nousee kiivaastikin pintaan; voi olla, että korujen teko ja materiaalit on muuttumassa yleisestikin eettisempään suuntaan. Tarve koristautua ei kai lähde (kokonaan) pois...

    -Korukoplalla on muuten alkamassa kierrätys-koruhaaste ;-)

    VastaaPoista
  2. Toivotaan näin. :)

    Kiitos vinkistä, pitääpä mennä tutustumaan tarkemmin! :)

    VastaaPoista

Kiitos ja kumarrus kommentista!