torstai 16. helmikuuta 2012

Aamuja!

Joku vähän väsähtäneen näköinen.

Jiihaa, tänään oli sitten pitkät kolme vuotta odotettu päivä - penkkarit!

Aamu alkoi varsin kylmissä tunnelmissa vilkaistuani ulkona vallitsevaa hyisyyttä: -10,3°C! Yön aikana oli pakkaslukemaan pelmahtanut nolla ykkösen perään. No joo, eihän tämä nyt ollut mitään verrattuna viime vuoden -20 pakkasasteeseen, mutta silti hiukan säikäytti. Mutta ei siinä muuta kuin pari kerrosta vaatetta lisää. :)

Aamupalan jälkeen iskin maskeeraukset naamaan, isä otti parit kuvat asusta kotipihalla ja lukiolle kaverin kyydillä. Koulun abit piti salissa aamunavauksen, johon kuului mm. lauluja abiluokkien ryhmänohjaajista ja samaisten ryhmänohjaajien lahjominen. Ilmoittauduin aiemmin vapaaehtoiseksi tekemään osaksi lahjaa omalle ryhmänohjaajalleni, pitkän matikan opettajalle, korvikset. Niistä kuvaa tuonnempana. ;)

Aamunavauksen jälkeen käytiin syömässä ja saamassa parit infopaperit, sen jälkeen oli rekka-ajelun vuoro! Täytyy sanoa, että rekassa oli kyllä ihan mahtavaa! Hauskinta oli heiluttaa ihmisille ja saada takaisinvilkutuksia hymyjen kera. :D Toki pienet lapsetkin oli hellyyttäviä noukkiessaan karkkeja maasta. :) Ja oli aika kivaa käydä yläasteella moikkaamassa vanhoja opettajia! Voi sitä nostalgian määrää. :D

---

Ohessa parit kuvat siitä tekemästäni penkkariasusta, jonka mallina/esikuvana toimi Leijonakuninkaan (aikuinen) Simba. Ei siitä nyt ihan näköinen tullut, mutta ei se niin tarkkaa ole. :) Pukua tuli muuten tehtyä aikalailla viime tippaan asti, pääsin eilen joskus puoli kahdentoista maissa vihdoin nukkumaan... Miten niin olisi hyvä tehdä kaikki ajoissa?

Kai naamanikin voin nyt näyttää, tuskin kukaan alkaa tunnistamaan allekirjoittanutta kaduilla tämän kuvan takia. :D
Asu edestä. Haalarin peruskaavan löysin erään helmeilijän vinkistä Suuri Käsityö 8/2011 -lehdestä. Muokkasin sitä vähän ja tuli varsin kelpo tarkoitukseeni. :) Ja päätyy pesun ja pienennyksen jälkeen kotikäyttöön.

Harmi kun kuvassa nuo tekemäni kenkien päälliset on vähän huonosti... Nekin oli siis tassut, kenkien päälle vedettävät. Ja nuo käpälissä olevat tassut on vähän lörtöt, kun en kuvaan muistanut laittaa rukkasia niihin alle.


Ja asu takaa. Tuo huppu karvakasa oli muuten alunperin semmoinen päähine, jossa oli pitkät öö.. kaulan ympärille heilautettavat huitulat tuossa edessä. Napsaisin ne lyhyemmiksi ja siirsin karvakangasta niskaa peittämään ja tupsuksi häntään. :) Lisäksi loin hiukan yhtenäisyyttä päällystämällä hupun korvat samalla kankaalla mitä itse puku.


Silmät hiukan ärähti kaikesta roinasta mitä tuli sudittua luomille...

Tulipa räpsäistyä kotiin päästyäni parit kuvat maskistakin. Naamaan käytin sekä kasvovärejä että meikkejä. Vaikkei taidot olekaan kummoiset, niin jotenkin mua kiehtoo kovasti tämmöiset naaman tuhertamiset. :D

Kuvan oton jälkeen oli muuten varsin mielenkiintoista koittaa pestä pois tuota väriä. :D Usean pesukerran ja kookosöljyllä läträämisen jälkeen iskin päälle Vihreän kosmetiikan rauhoittavan savinaamion. Sillä lähti loputkin keltaisuudet pois ja iho hiukan rauhoittui kaiken putsaamisen jälkeen. :)


Mallina käytin tätä netin syövereistä löytämääni kuvaa Simbasta (kuva):

Ai että, pitäisi varmaan käydä katsomassa Leijonakuninkaan 3D -versio. Kyseinen elokuva kun oli aivan ykkönen ollessani pieni. :) 

Kaikenkaikkiaan oli hauska päivä ja jäi mukavia muistoja! Toivottavasti samoin muillakin abeilla oli ja muut saivat osakseen karkkeja sekä iloisia vilkutuksia. :)

12 kommenttia:

  1. Hauska ja tosi taitavasti tehty puku! Tuollaiset itse tehdyt ovat parhaita, jaksaispa kaikki panostaa noin paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, ja vaikka se onkin vain pari tuntia mitä ollaan rekkojen päällä, on se kuitenkin kerran elämässä -kokemus ja siksi asuun kannattaa mielestäni panostaa. :)

      Poista
  2. Vau, upea asu, ihana katsella tällaisia asuja joihin on panostettu! Varmaan suht lämminkin. Meillä taisi viime vuonna olla penkkariajelulla lähempänä -30 pakkasastetta... Rattoisaa lukulomaa! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, oli mukavan lämmin. Sisätiloissa meinasi oikeastaan läkähtyä kuumuuteen kun toppasin vielä paljon vaatetta alle. :D Hui, 30 asteen pakkasessa ei kyllä varmaan oikein mitenkään voisi pysyä lämpimänä!

      Kiitos, vaikken siitä rattoisuudesta niin tiedä.. :D On se kuitenkin mukava kun saa olla kotona. :)

      Poista
  3. Vau! Todella hieno asu! :)

    VastaaPoista
  4. Voi wau, miten ihana puku ja maskeeraus! Olet melkoinen taituri tekemään kaikenlaista :)
    Hauskaa lukulomaa ja onnea kirjoituksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Kai se kaikenlainen käsillä tekeminen kulkee jotenkin veressä mukana, on se sen verran rakas harrastus.

      Poista
  5. Ihana kokonaisuus! Olet kyllä taitava tekemisissäsi.
    Hyviä lukuhaluja ja onnea kirjoituksiin täältäkin.

    VastaaPoista
  6. Hei lajitoveri! Milloin vain tervetullut myös Jokkemaahan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitääpä tulla vierailulle! :D

      Poista

Kiitos ja kumarrus kommentista!