perjantai 10. kesäkuuta 2011

"Huh hellettä", sanoi jänis pakkasella


Tänään kuvituksena ystävälleni lakkiaslahjaksi tekemäni koru. Matskuina makeanveden helmiä, vuorikvartsia, Balihopeaa ja 925 sterling hopeaa. :)

Meni tämän ensimmäisen kesälomaviikon suunnitelmat hiukan uusiksi. Kesälukio nimittäin alkoikin heti maanantaina, minkä huomasin vasta sunnuntai-iltana. :D En tietenkään ollut hankkinut kurssikirjaa etukäteen, miten sellaista olisi voinut muistaa kun juuri ennen lomaa oli niin paljon muutakin muistettavaa... Tarkoitukseni oli hakea kirja juuri ennen tuntia, mutta kuinkas kävikään - kyseistä kurssikirjaa ei löytynyt koko kaupungista! Hyvin alkoi tämäkin kurssi, menin tunnille myöhässä ilman kirjaa. :D Tilasin sitten mokoman opuksen netistä kun ei muutakaan mahdollisuutta ollut. Nyt on paahdettu kirjaa kovaa vauhtia eteenpäin, kurssi loppuukin jo ensi viikon torstaina.

Kesätyöt alkavat myös ensi viikolla. Tulee mielenkiintoista sovittaa tämä kesälukio&työt yhteen. Olen töissä klo 7-14, ja bussi lähtee 14.15 tai 14.35. Itse tunti alkaa vasta neljältä, mutta myöhempiä busseja ei mene. Onneksi tätä on tosiaan vain ensi viikko. :)




Hellettä on myös pitänyt, Pori taisi eilen olla koko Suomen kuumin paikka, n. 31°C! Ja sen kyllä tunsi. (Ja tuntee vieläkin...) Heti ensi viikon aluksi on taas luvattu sadetta, juuri parahiksi kun aloitan kesätyöt... ja olen siis töissä pääasiassa ulkona. Sadevaatteet on sentään keksitty. :)

Viikon alussa siivosin takapihaa ja kitkin rikkaruohoja - kyllä, tuossa helteessä jostain syystä, mitä en itsekään tiedä. Tulipa myös käräytettyä käsivartta ensimmäisen kerran ikinä. Sen jälkeen olen varonut ja suojannut paljasta ihoa ohuella kankaalla tai aurinkovoiteella. Se ei silti estä sitä tosiasiaa, että tänne huoneistoon sisälle läkähtyy. Vaikka on pimennysverhot ja verhot siis kiinni, niin silti on vaan tajuttoman lämmin! Takapihalla on ainoastaan yhdessä kohdassa mukavan vilpoista, kun olo käy sietämättömäksi. Kylmää vettä ja jäätelöä onkin tullut nautittua joka päivä melkoiset määrät. :)

Asiasta kukkaruukkuun, kävin tänään tukkalääkärillä aka kampaajalla. Pätkäistiin tästä reuhkasta vähän enemmänkin pois mitä piti; ennen hiukset hipoivat (pesun jälkeen märkinä) lapaluiden alareunaa, nyt kuivina olkapäitä. :) Hiukan on totuttelemista näin lyhyeen tukkaan, mutta eiköhän se tästä. Aluksi kauhistutti että mitä tulikaan tehtyä, mutta nyt tykkäilen kovasti! (Pyydän anteeksi, mutta  kuvaa ei nyt tähän hätään tipu.)

Tässä(kään) blogauksessa ei oikeastaan ollut päätä eikä häntää, mutta menkööt. :D



//A bracelet for my firend. :) Materials: freshwater pearls, crystal quarts, Bali silver, 925 sterling silver. Sorry, I'm too tired to trasnlate the rest of the text... Shortly: I have been spending my sommer holiday. It's really warm here in Finland, about 30 degrees every day at this week. :)

2 kommenttia:

Kiitos ja kumarrus kommentista!