perjantai 7. syyskuuta 2012

Åland, päivä 3


Keskiviikon ohjelmassa ensimmäisenä oli kasvohoito ekokauneushoitola Lustansissa Maarianhaminassa. Isä ja veli kävivät sillä välin katsastamassa purjelaivan.

Kasvohoito oli aivan ihana, rentouttava. Hoitolassa oli tarjolla muiden kauneushoitojen ohella myös parutri- ja kampaamopalveluita, sekä myynnissä eko/luomutuotteita. Oli todella kiva tuoksutella tuotteita ja tutustua niihin tarkemmin. :)


Lustansista käppäiltiin pariin muuhun etukäteen tsekkaamani paikkaan. Yksi niistä oli second hand -liike Emmaus. Näitä oli muuallakin Ahvenanmaalla, mm. Godbyssä jossa poikettiin tulomatkalla. Sieltä on tuo kuvassa näkyvä hattunikin, johon tykästyin kovin. :)

Liike oli kiva, vaatteet, asusteet ja muut oli lajiteltuina ja valmiiksi hinnoiteltuina. Tavara oli varsin hyvää, ei nuhjuisia tai rikkinäisiä vaatteita.


Emmauksen vieressä oli Judys hantverk -liike. Myymälästä löytyi kauniita ja hauskojakin keramiikka-astioita.



Söpöjä puulusikoita! Näistä yksi lähti mukaanikin. :)

Myymälän yhteydessä oli itse ateljeekin.
Ja sitten matka taas jatkui.


Tämä katu oli ilmeisesti jonkunnäköinen kävelykatu. Nättiä oli!



Siinä taas esitellään hattua. :D Hatun ostin muuten alkujaan siksi, että oli auringonpaistetta, mutten ollut ottanut mukaan hellehattuani.

Kävelemisen jälkeen lähdettiin taas ajelemaan. Tällä kertaa suunnattiin hiukan pidemmälle, Eckeröön. Siellä käytiin katsomassa Eckerön posti- ja tullitalo.





Näkymä vastapäätä taloa.






Oikeasta ovesta mennessä pääsi Portfolio 12 -nimiseen näyttelyyn. Siellä oli mutoilua ja käsitöitä, näin jotain mainitakseni.


Tykästyin kovin ideaan koristella valmiita posliiniesineitä!


Tämäkin näytti hauskalta, jokaisessa ruudussa eri tavara. :)



Sitten taas katsottiin karttaa ja mietittiin seuraavaa siirtoa. Alkoi olla nälkä, joten koitettiin löytää ruokapaikkaa. Note to self: Eckerö ei ole niin iso, että siellä olisi montaakaan ravintolaa. Ensi kerralla jäädään syömään ihan Maarianhaminaan.


Pienen kiertelyn jälkeen löydettiin joku paikka golfradan yhteydestä. Ennen ruoan tuloa nautittiin Karhua (eli siis vettä). :D


Ja sitten taas "kotiin". Tämä näkymä on mökin terassilta.




Saatiin lupa käyttää paikan soutuvenettä, joten käytiin ennen saunaa myös vähän soutelemassa. :) Veli hoiti soutelun, itse keskityin maisemien kuvailuun. Eikä muuten kaadettu venettä, eikä kukaan tippunut veteen. :D


Ja siinä oli kolmas päivä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ja kumarrus kommentista!