maanantai 3. syyskuuta 2012

Åland, päivä 2


Ensimmäisenä yönä tuli nukuttua jostain syystä hiukan huonosti. Heräilin vähän väliä. Aamulla hiukan ennen kuutta oli piri kipittää puuceessä käymään. Ja voi, mitä ulkona odotti: aivan käsittämättömän upea usva, pilvetön taivas ja valkeneva aamu!

Menin kuitenkin takaisin petiin, sillä ajattelin että kello on vielä ihan liian vähän, ja edessä on kuitenkin pitkä päivä tulossa. Pyörin viisi minuuttia, ja sitten oli pakko nousta, en voinut vastustaa sumua. Vedin jotain aamupalantapaista ja läksin ulos kameran kanssa, isä ja veli jäivät nukkumaan.

Ulkona tunnelma oli ihan taianomainen, epätodellinen suorastaan. Oli täysin, siis ihan täysin tyyntä ja hiljaista. Ei tuullut, ei melusaastetta, haukkuvaa koiraa tai edes heinäsirkkoja. Vain luonto, paksu usva, kamera ja minä. Se oli ihan mieletön kokemus. Kävelin rantaan/keskustaan (jossa myös se kauppa sekä laituri ovat) ja räpsin samalla lumoutuneena kuvia. Yhdellä pellolla näin peräti kaksi kurkea!



Viimeistään kun pääsin rantaan, ei kaduttanut enää yhtään aikaisin nouseminen. :) Oli niin kaunista! Rannassa myös pääskyset lentelivät ja kirkuivat kilpaa. Vesi liplatti vasten laitureita. Aurinko oli juuri noussut ja usva alkoi väistyä tieltä. Voiko olla kauniimpaa ja rentouttavampaa?


Laituri, jolta lautta/laiva lähtee. :)

Otin kuvia aika paljon, joten ajattelin tehdä niistä oman postauksensa ettei tämä veny kilometrin mittaiseksi. Kuvailun jälkeen kävelin takaisin mökille ja herätin isän ja veljen. Sitten vauhdilla aamupalat naamariin, nopeasti kamat kasaan ja mökin siivous, pyörien päälle ja laiturille odottamaan lauttaa.


Ja taas laivassa.


Kannella iso suden(neidon?)korento takertui veljen housuun. :D Siinä se möllötti varmaan kymmenisen minuuttia, sainpa kerrankin kuvattua rauhassa tätä ihmeellistä hyönteistä!



Kannella piti lepuuttaa jalkoja, isä ja veli ottivat kengätkin pois, ajosaappaat kun tuppaavat hiukan hiostamaan. Oli kyllä erittäin oleellinen ja tärkeä tieto, eikö? :D


Laivamatka kesti pari tuntia, ja siinä pysähdyttiinkin välillä Kumglinge ja Enklinge -pikkusaarissa. Määränpäänä oli Hummelvik Vårdössä. Ajeltiin Vårdö läpi, ja vuorossa oli viimeinen lyhyt lossimatka. Sitä odotellessa ehti napata välipalaksi raw -patukan. :)


Tuon viimeisen lautan jälkeen melko pian tuli vastaan Bomarsundin linnake. Tai siis sen rauniot. Veli tahtoi pysähtyä katsomaan tarkemmin, joten mikäpä siinä.


Ihan kivalta sieltä päältäkin näytti. :) Päivä oli muutenkin hurjan kaunis ja aurinkoinen, kunnon kesäsää!



Joku taas muikistelee. :D


Tältä Bonarsundin linnake on ilmeisesti joskus näyttänyt. Aika huikea rakennelma!


Jatkettiin melko pian matkaa. Itse halusin käydä katsastamassa Kastelholman linnan. Ajettiin tienviittojen mukaan, mutta päädyttiinkin vaan johonkin parkkipaikalle jonkun infomyymälän yhteyteen. Ei sitten jaksettu alkaa etsimään linnaa sen enempää kun alkoi jo väsyttääkin pikkuhiljaa. Siispä päätettiin jatkaa suoraan mökille. Yläkuvassa tallustetaan takaisin pyörille, kun linna olikin odotettua pidemmällä.


Ajoimme läpi Ahvenanmaan Kungsöhön, jossa metsän keskellä odotti mökkimme. :) Kuvassa siis se mökki, jossa yövyimme pari yötä. Vedenäärelle oli ihan kivenheiton matka mökiltä, ei paha. :)


Ruokaa nälkäisille, kuvan huomasin ottaa vasta kun olin syönyt suurimman osan. :D

Hetken lepäilyn jälkeen lähdettiin käymään lähimmässä S-marketissa, jossa oli oikeastaan samat tuotteet mitä Suomen rannikolla olevissa saman ketjun liikkeissä. Hintaluokka oli aika sama mitä täällä, ehkä hieman korkeampi?

Ostettiin nakkeja, perunoita ja kesäkurpitsaa ruuaksi. Nakit grillattiin pihan rannassa sijainneessa grillissä, perunat keitettiin mökin hyvin varustellussa keittiössä. Yritin kesäkurspitsaakin grillata, mutta se oikein onnistunut. Tai olin liian kärsimätön. :D

Illalla laitettiin mökin sauna päälle ja nautiskeltiin sen jälkeen rannalla tyynestä ilmasta ja ympäristön kauneudesta. Isä kävi uimassakin, itse en talviturkkia tarjennut heittää pois. :)

Siinäpä päivä kaksi, loput osat ovat työn alla.

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Upeaa että sait myös ikuistettua tuon -korennon kumpi korento lieneekään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) En tosiaan itse vieläkään tiedä mikä laji mahtaa olla kyseessä.. Sudenkorentoja kun on muuten niin hankala ikuistaa kameralle, niin ei ole paljoa tullut aikasemmin etsittyä tietoa näistä kauniista hyönteisistä. :)

      Poista

Kiitos ja kumarrus kommentista!