Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulukalenteri 2012. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulukalenteri 2012. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. joulukuuta 2012

24. luukku - Joulutoivotus




Joulukalenteri päättyykin tähän luukkuun. Aika meni yllättävän nopeasti ja luukkuja ei ollutkaan niin hankala keksiä mitä etukäteen aavistelin. Pidin kalenterin tekemisestä, ja toivottavasti te taas sen luukuista! Ties vaikka ensi vuonna uusiksi, mutta sen näkee sitten. :)

Mutta nyt haluan kiittää nyt kaikkia kalenteria seuranneita mukanaolosta, lämmin kiitos! :) Ja samaan syssyyn toivotan...


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

23. luukku - Neljäs adventti




Tuntuu ihan hassulta, että huomenna on jo aatto! Aika on mennyt jälleen hurjan nopeasti ja kohta myös vuosikin vaihtuu.

Ennen huomista tämän päivän ohjelmaan meikäläisellä kuuluu viimeisten lahjojen paketointi, muutaman ystävän ja sukulaisen näkemistä ja kodin lisäkoristelua. Ulkona on mukavan kirpeä pakkanen - ja mikä parasta, myös kunnolla lunta! Flunssan jälimainingeissa en silti viitsi ulkona hirveästi olla, mutta jo lumen näkeminen ikkunasta tuo hyvän mielen. :) Odotan myös iltaa, jolloin ollaan koko perhe pitkästä aikaa koolla. Sitten saa vain olla ja rentoutua, ihanaa.

Mitä teidän aatonaaton ohjelmaan kuuluu? :)

lauantai 22. joulukuuta 2012

22. luukku - Joulukirjoja

Outoa, en saanut tuota kuvaa postauksen keskelle, tämä tekstieditori kun toimii jotenkin oudosti. Mutta ehkä kestän asian. ;)
Pikainen katsaus vointiini: flunssa alkaa onneksi hiljalleen hellittää. :) Eiköhän jouluksi olla jo paremmassa kunnossa.. Pitänee silti koputtaa puuta. :D No, anyways, avataanpa tämän päivän luukku!
---
Viime kuussa siivotessa käteen osui pino lapsuuden ajan kirjoja. Osa jouti kirppikselle, mutta osa oli pakko pitää tunnesyistä. Näin joulun alla tässä postauksessa näkyvät kirjat sykähdyttivät erityisesti ja oli toki pakko pitää. Koska ne ovat niin ihania, ajattelin jakaa pari lapsuuden joulumuistoa kanssanne näin kuvina. :)


Ensimmäinen kirja on Pete Bowmanin teos nimeltään Pikku Pöllön Joulu. Kirja kertoo Pikku Pöllöstä, joka matkaa serkkunsa luo Pohjoisnavalle jouluksi. Kirja on aika paksu, sillä joka sivulla on jokin yllätys. Toivottavasti seuraavat kuvat ehkä havainnollistavat selitystäni vähän paremmin:




Tässä sivulla on siis "lahja", jonka kirjan päähenkilö Pikku Pöllö antaa serkulleen Lumipöllölle; leikkimökki. Pienenä oli niin kivaa koota tuo minileikkimökki ja tutkia kaikkia sen yksityiskohtia. Kirjassa oli muitakin tällaisia, kuten mm. kartta. Lapsena tämä oli jotenkin niin kiehtovan erilaista mitä normikirjat, kun sai ottaa leikkimökin käteen tai liikuttaa kirjan hahmoja. :)



Vaikka muistoistani löytyy monta ihanaa kirjaa, yksi kaikkien aikojen suosikeistani on kuitenkin tämä Margaret Brownin kirja Kissimirrin joulu, jonka sain lahjaksi kummeiltani -99. Tämä kirja on niiiin ihana, niin ihana! Kirja siis kertoo Kissimirrin ensimmäisestä joulusta. Kuvat ovat todella upeita ja yksityiskohtaisia, ja kerronta on kauniin runomaista. Kirjasta oikein huokuu joulun tunnelma. Rakastan.

Tässä pari aukeamaa kirjasta. Harmikseni huomasin vasta koneella että kameran aukkoarvoa olisi voinut olla suurempi, kun nyt vain toinen sivu jäi tarkaksi.. hups. Mutta kirjoitan sivun tekstit kuvan alapuolelle, eiköhän siten saa ainakin selkoa. :)


"Oli joulu. Mistä sen tiesi?
Satoiko lunta?
Ei.
Pieni Kissimirri tiesi,
että joulu oli ovella.
Jää ritisi kun se särkyi lätäkön pinnalta.
Kylmyys nosti kissan karvat
pörrölleen.
Ilmassa oli sama tuoksu
kuin viime vuonna.

Mikä se oli?
Haistoiko kissa joulukuusen?

Tietysti se haistoi."


"Haistoiko se mandariinit?
Entä jouluherkut?
Entä kynttilät?
Kuuliko se valkoisen silkkipaperin rapinan ja kahinan?
Entä punaisen paperin?

Varmasti se kuuli.

Paperi rahisi.
Pähkinät räsähtivät.
Sakset leikkasivat."


"Sellainen oli Kissimirrin joulu."

No, tuli vähän hassusti nämä aukeamat kun eivät kerro koko tarinaa, en sentään joka ikistä aukeamaa viitsinyt taltioida.. Mutta ehkäpä saa vähän tuntumaa kirjasta. :)

Voi että, nyt tuli taas ihana joulufiilis.. Taidan kyllä olla ihan outo kun lapsille tarkoitetuista kirjoista fiilistelen joulua, haha. :D Vai onko siellä ruudun toisen puolella jopa muita samanhenkisiä? :)

perjantai 21. joulukuuta 2012

21. luukku - pipareita





Meikäläisen joulunalussuunnitelmat ei ole nyt mennyt ihan putkeen, kun onnistuin tiistaina nappamaan itselleni flunssan. :/ Ja nimenomaan kunnon flunssan, jollaista ei ole koko syksynä ollut. Röörit ihan tukossa ja päätä särkee.. Sentään kurkkukipu hiukan hellitti *kop kop*. No, ehkä se tästä. Kunhan nyt muut perheenjäsenet ei tätä saisi kun tulevat jouluksi kotiin. Huokaus.

Mutta ehkä yritetään keskittyä posiviivisempiin juttuihin. Bongasin viime viikolla Cocovin blogista vaihtoehtoisten joulupipareiden ohjeen ja olihan sitä pakko kokeilla. Korvasin mantelijauhot kookoslastujauheella sekä kookosjauholla - tuli oikein hyviä! :) Kuivatuksen ansiosta rakenne on mukavan rapea ja kuorrutus makea, sekä itse taikina sopivan mausteinen. Me likes!






torstai 20. joulukuuta 2012

20. luukku - Tähtitutorial




Ja tämän päivän luukusta paljastuu tutorial metallilangasta väänneltyihin tähtiin! :)

Jälleen tässä on rajattomat muokkausmahdollisuudet: tähtiä voi tehdä eri paksuisista langoista, eri kokoisia ja koristella eri tavoin.. Vain mielikuvitus rajana. :) Kuvissa joitain mitä itse olen tehnyt. Tykkään kuparilangasta sen värin sekä edullisuuden vuoksi, mutta esimerkiksi messinki olisi myös nätti. Ja näihin tähtiin on helppo upottaa sellaisia siemenhelmiä, joille ei juuri muuten ole keksinyt käyttöä.


Tarvikkeet:
  • metallilankaa
  • pyöröpihdit
  • ketju- tai lattapihdit
  • sivuleikkurit
  • (helmiä ja ohutta metallilankaa)

Ohjeessa turkoosit nuolet kuvastavat langan taivutussuuntaa, turkoosi katkoviiva leikkauskohtaa:


---

Tässä joitain koristelujani:







Kirppiksillä näkyy tällaisia rannekoruja aika usein. Näissä nuo pienet, teräväreunaiset helmet ovat nättejä, mutta ainakaan itse en ole keksinyt muuta käyttöä noille helmille, sillä ne ovat niin teräviä että leikkaavat helmilangan hekästi. Ohueen metallilankaan ne eivät "pure", joten ne ovat täydellisiä tähtien koristeluun!


Käytin n. 0,3-0,4mm vahvuista kuparilankaa näissä koristeluissa. Itse tähdet on taas lähemmäs 1mm vahvuista lankaa.


Semmosta, vastailen mielelläni jos tulee ohjeeseen tai muuten kysyttävää tms. :)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

19. luukku - Elämäni aakkoset



Henna-Kaisa heitti taannoin allekirjoittanutta Elämäni aakkoset -haastella, kiitos! :) En olekaan tällaista ennen tehnyt ja muiden tekemiä oli kiva lukea, joten tässä 19. luukussa tulee omani!

---


AamuAurinko. Jos pitempään matkassa mukana olleille lukijoille ei ole vielä tullut selväksi, rakastan yli kaiken aamuja, jolloin aurinko on juuri nousemassa ja ensimmäiset säteet kutittelevat iholla. Eli suomeksi: täydelliset olosuhteet luontokuvaamiseen. :) Taivas on pilvetön ja maassa on kastetta tai jäähuurretta.. Luonto herää. Vain minä, kamera ja hiljainen, valossa kylpevä ympäristö. Ahh.

Bublé. Suosikkiartistini on Michael Bublé! Kävinpä hänen keikallaankin tämän vuoden alussa. :) Suosikkibiisini häneltä ovat I´m feeling good, End of may, Haven´t met you met sekä Hollywood. Eikä herran ulkonäössäkään ole valitettavaa.. ;)

Coconut. Tykkään nykyään kookoksesta monessa muodossa: öljynä (kylmäpuristettuna neitsytöljynä), lastuina, hiutaleina, maitona, kermana ja jauhona. Ja siis niin ruuanlaitossa kuin esim. ihonhoidossa. Terkuin tuuliviiri, joka pari vuotta sitten vihasi yli kaiken kaikkea kookoksen makuista. :D

Dance. Yksi suosikkiohjelmistani! Pidän itsekin tanssimisesta, ja on kiehtovaa katsoa erilaisia esityksiä ja kokea, miten tanssi voi tuoda erilaisia tunnetiloja.

Ekologisuus. Oikeastaan tärkein päätöksiäni ja tekemisiäni ohjaava arvo. Tähän liittyy mm. kierrätys, kirppikset, luomu, reilu kauppa jne. Enemmän aiheeseen liittyvää jutustelua löytyykin toisesta blogistani. :)

Fall out boy. Yläastevuosien lempibändini, joka on nyttemmin harmikseni hajonnut. :/ Silti tykkään yhä kuunnella heidän musiikkiaan, suosikkikappaleisiini kuuluu mm. Thanks for the memories, Golden, Dance dance sekä Sugar we´re going down.

Gojimarjat. Superhyviä ja superterveellisiä. Esim. Cocovin gojit ovat todella hyvän makuisia.

Helmetti. Foorumi, josta alkava koruharrastukseni sai hurjasti lisää kipinää. Helmetissä myös tutustuin moneen ihanaan ihmiseen, ja sain paljon koruystäviä eri puolilta Suomessa. :) Kuitenkin nyttemmin foorumilla pyöriminen on jäänyt, ehkä osin sen takia, että blogi on vienyt enemmän mukanaan. Sekä varmaan myös siksi, että koruilun perustaidot on aika hyvin hanskassa - joskin uusia tekniikoita olisi loputtomiin opeteltavissa. Mutta yhtäkaikki, Helmetti on antanut minulle niiiin paljon ettei tosikaan. En koskaan unohda sitä. :)

Illustrator ja Indesign. Näillä Adoben ohjelmilla on hauska tehdä kaikenlaista "graafista suunnittelua". :) Haluaisin osata käyttää näitä paremmin, jopa ihan ammatiksi asti kiinnostaisi. Mutta toisaalta, harrastuksenakin riittää mainiosti.

Joulu. Juhla, jota odotan jo ihan innolla! :D Eniten pidän jouluna siitä, kun saa viettää rauhassa aikaa perheen kanssa ja vaan olla. Sekä nauttia talvesta. Parina viime vuonna joulufiilikseni on tosin ollut täysin hukassa, mutta tänä vuonna ollaan ajoissa - kiitos taannoisen "etutalven". :) Enää onkin alle viikko aattoon!



Käsityöt. Yksi tärkemmistä ja rakkaimmista harrastuksistani. Käsityöt tuovat voimaa, rentoutusta ja ajanvietettä. Korujen tekeminen on se kaikista omin käsityömuoto. Haluaisin kuitenkin kokeilla ja oppia lisää erilaisia käsityötekniikoita, kuten entisöintiä, nypläystä ja kalligrafiaa. Rakastan käsillä tekemistä!

Liikunta. Ennen olen harrastanut yleisurheilua, pikaluistelua (joku 6 vuotta muistaakseni), sekä kansantanssia (noin viisi vuotta). Nyttemmin harrastukset ovat vähentyneet, mutta käyn silloin tällöin kävelyllä (mieluiten paljasjalkakengillä) ja käytän pyörää aina kun voin paikasta toiseen liikkumiseen. Jaa niin, itseasisassa tänä syksynä aloitin parin vuoden tauon jälkeen uudelleen tanhun, ja olen tykännyt hurjasti. :) Ensi vuonna aion ehdottomasti kokeilla ainakin luonnollista liikkumista ja joogaa.


Musiikki. Tullut viimeaikoina yhä tärkeämmäksi. Tykkään kuunnella hyvää (no ei kun huonoa varmaan :D), letkeää, hyvänmielen musiikkia. Nykyään myös ite soittaminen on mukavaa - instrumenttina tällä hetkellä pääasiassa piano (kiitos kansalaisopiston kurssin), mutta kitarankin soittaminen sujui lukioaikana.

Netti. Jotain, mistä olen suoraan sanoen riippuvainen. Yritän pitää täysin netittömiä päiviä silloin tällöin. Toisaalta netti on tuonut myös paljon hyvää, kuten mm. blogin ja mainitsemani Helmetti -foorumin.

Ompeleminen. Jotain, mitä teen nykyään ihan liian harvoin. Tykkään ompelusta, kankaitakin löytyy, mutta jostain syystä sitä tulee vaan kovin harvoin tehtyä mitään. Suurimmat ompelutyöt oli vanhojen tanssien puku, ja yläasteen lopputyönä villakangastakki.

Perhe. Tärkein ja rakkain asia elämässäni. <3 br="br">


Ravinto. Ravitsemusasiat kiinnostaa tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, ja nimenomaan laadukas, ihmiselle optimaalinen ravitsemus, joka tuo hyvän olon - lisää aiheesta jälleen toisessa blogissani. ;)



Suklaa. Etenkin raakana tai mahdollisimman tummana. Parhautta. Ja raakana herkullisuuden lisäksi vieläpä älyttömän terveellinenkin! Suosittelen maistamaaan. :)

Terveys. Toinen asia, josta kokoajan kiinnostus lisääntyy. Erityisesti kokonaisvaltainen terveys ja hyvinvointi. Ja tämäkin sitä toisen blogini aihepiiriä. :D

Unelmat. Niistä täytyy pitää kiinni, oli muut mitä mieltä hyvänsä. <3 br="br">
Valokuvaus. Toinen tärkeä harrastus ja voimavara. Tällä hetkellä eniten tykkään kuvata luontoa, mutta haluaisin kehittyä valokuvaajana lisää ja oppia uutta. Aivan hiljattain käymäni muoto- ja studiovalokuvauskurssi sai aikaan suuren kuvausinnostuksen!

X-kromosomi. Liittyy geeneihin eli biologiaan, joka on siis yksi kiinnostukseni kohteita. (en keksinyt muutakaan tästä kirjaimesta) :D

Yritys. Suunnitelmissa on perustaa ihka oma yritys, mutta en taida kertoilla enempää ennenkuin asia varmistuu... ;)

Zucchini eli kesäkurpitsa. Todella, todella hyvää ihan vaan pannulla paistettuna ja laatusuolalla maustettuna, nam! Parasta tietysti sesonkiaikaan kesällä. :) Terveisin tuuliviiri, joka aiemmin vihasi kesäkurpitsaa saatuaan lapsena traumoja kesäkeitosta, jossa oli kesäkurpitsaa. :D


Åland. Ihastuin täysin Ahvenanmaahan elokuisella reissullamme. Sinne on päästävä vielä uudestaan!

Äidinkieli. Mielestäni kielemme on kaunis ja olen ylpeä sanoessani olevani suomesta. :)

"Ööö.." Suustani melko usein kuuluva äänne kun esimerkiksi mietin vastausta johonkin kysymykseen.


Jopas olikin yllättävän haastavaa keksiä joitakin kohtia. :D Olen tylsä, enkä laita haastetta eteenpäin muille, vaan kuka tahansa voi halutessaan napata haasteen tästä! :)

tiistai 18. joulukuuta 2012

18. luukku - joululahjaideoita


Tälle päivälle kokosin netin syövereistä muutamia joululahjaideoita, jotka voi itse toteuttaa. Mielestäni on erityisen mukavaa tehdä lahja(t) itse, ajatuksen kanssa. On vähän kuin antanut omaa aikaansa saajalle. :)
  • Itse neulottu pipo tai huivi on käytännöllinen lahja. Kun sen tekee vielä villalangasta, on asuste myös ihanan lämmin. Kivoja ohjeita oli Ullaneuleen sivuilla esimerkiksi Käänteinen -pipo ja Helpot huivit. Toki jos taitoa riittää, voi kokeilla vaativampiakin ohjeita, kuten esimerkiksi kirjoneuletta. Meikäläinen ei mikään himoneuloja ole, joten tuo helppo huivi vaikuttaisi hyvältä. :D
  • Lapaset ovat myös oivat talvella ja niille löytyy aina käyttöä, joten mikä sellaisikian estää tekemästä. :) Lapaset tai sormikkaat voisi personoida kirjaillen tai kirjoneuleella juuri lahjan saajalle sopiviksi.
  • Keittiötarvikkeet. Patalappuja tulee käytettyä, jos vähänkään viihtyy keittiössä ruokaa tekemässä. Patalappuihin saa myös helposti käytettyä lankajämiä tai kangastilkkuja.
  • Puiset lastat ja kauhat. Jos taitoa löytyy niin mikä ettei ihan itse vuolemalla! Myös puupolttimella kuvioimalla saa valmiisiin, puusepän tekemiin vähän ekstraa aikaan, mikäli ei itse alusta asti ala tekemään.
  • Lahjakortti. Eräänä jouluna annoin veljilleni pienen nipun "lahjakortteja", mallia esimerkiksi: Tämä lahjakortti oikeuttaa yhden irroneen napin ompeluun. Olivat yllättävän pidettyjä! :)
  • Itse tehty appelsiininen käsivoide (ohje Kiitos hyvää -blogissa) tuomaan kosteutta käsille sekä pirteää tuoksua talven keskelle. :) Toki tuoksuakin voi vaihtaa saajan mieltymyksen mukaan.
  • Rakkaudella tehty raakasuklaa herkutteluun, tai vaikka montaakin eri makua. Hiukan erilainen makukokemus kuin tavalliset joulusuklaat. :)
  • Joulupallot kodin somistukseen
Siinäpä muutamia, kiva jos jollekin sattui olemaan hyödyksi vielä näin alle viikko ennen aattoa! :)

maanantai 17. joulukuuta 2012

17. luukku - joululauluja


Tänä vuonna kunnon joulufiilis tuli allekirjoittaneelle pitkästä aikaa, pariin vuoteen kun sitä ei pahemmin ole näkynyt. Olen yrittänyt pitää fiilista yllä mm. kuuntelemalla joulubiisiä! Tälle päivälle kokosinkin muutamia suosikkijoululaulujani, jotka ovat nyt soineet tiheimmin. Näistä voikin päätellä, että pidän eniten letkeistä hyvän mielen kappaleista, jotka tuovat iloisen fiiliksen. :) Ja samaan hengenvetoon totean, että toki myös niille hartaammillekin kappaleille on aikansa ja paikkansa.

Ensimmäisenä kappaleita keneltäkään muultaan kuin lempiartistiltani Michael Bublélta:

It´s beginning to look a lot like christmas (tämä on heittämällä ihan ykkössuosikki!):


Holly Jolly Christmast:



Cold December night:



Winter Wonderland:



Tätä nykyä suosikkeihin kuuluu myöss mm. We wish you a merry christmas - ihan vain koska osaan soittaa sen pianolla. :D Myös Walking in the air on aivan ihana ja ihan must katsoa jouluaattoaamuna teeveestä:




Siinä oli englanninkielisiä, mutta toki pidän myös suomalaisista joululauluista. :) Itseasiassa juuri suomalaiset joulubiisit ovat varmaan kaikista koskettavimpia, sillä jotenkin ne ovat usein aika haikeita. Toki sekaan mahtuu myös niitä iloisempia kappaleita. Yksi hauskimmista onkin varmasti Juice Leskisen Sika. Muita biisejä, joita tulee joka joulu kuunneltua, on esimerkiksi seuraavat:


Rekiretki - mukavan kevyt versio Mambalta:



Joulumaa - Kisu, Kassu ja Kirka


Tässä oli siis muutamia omia suosikkejani, jotka tuovat hyvän joulumielen ja -fiiliksen. :) Onko teillä tiettyjä suosikkilauluja, jotka soivat kaiuttimista joka joulu?

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

16. luukku - kolmas adventti





Kolmas adventti ja kolme kynttilää. Jopas aika kuluukin nopeasti, kohta enää viikko jouluaattoon.

Lumisen kaunista sunnuntaita! :)








lauantai 15. joulukuuta 2012

15. luukku - somistusta




15. päivän luukussa (ajatella että ollaan jo puolessa välissä joulukuuta!) on vuorossa taas pientä sisustus/somistusasiaa. :)

Eli ideana on kynttilänaluset. Meillä on kynttilät usein ihan vaan jollain joululautasella tms. Tai oikeastaan käytämme ennemminkin tuikkuja ja tuikkupippoja. Itse kyllä tykkään kunnon pöytäkynttilöistäkin. :)

No, joka tapauksessa, mennään asiaan. En muista missä blogissa idean näin, mutta siitä asti se jäi kytemään mieleeni. Kirppiksillä siis näkee usein pieniä metallisia lautasia, joissa on monesti jonkinnäköistä kaiverrusta, esim. hiihtopalkintona. Muuten niille on hankala keksiä käyttöä. mutta nämä pikkulautaset ovat todella viehättäviä kynttilänalusia! Kun ovat vielä patinoituneet ajan kanssa, on ilme ainakin omaan silmääni todella kiva. :)

Eikun metsästämään metallitasseja kirppiksiltä!






Kokeilin ripotella ensimmisen luukun lumihiutaleita myös kynttilöiden sekaan. :D

perjantai 14. joulukuuta 2012

13. luukun ekstra!

Pitipä tulla avaamaan vielä ekstraluukku tälle päivälle, sillä huomasin erään asian... Nimittäin ihan näillä näppäimillä, klo 19, tulee suosikkiartisini Michael Bublén joulukonsertti telkkarista! Ja kanava on siis Ava.

Ilostuin kovasti, sillä viime päivät on tullut aika tiuhaan kuunneltua herran viimevuotista joululevyäkin - ihan fiiliksissä toki. :) Ihanaa, meikäläinen hilpaisee nyt sohvan nurkkaan teemuki kädessä nauttimaan hyvästä musiikista!

Rentouttavaa loppuiltaa!

torstai 13. joulukuuta 2012

13. luukku - joulupallojen koristelu





Tänään joulukalenterissa koristelemme joulupalloja! Idea näihin lähti ihan vaan kirppikseltä löytyneistä palloista, jotka suorastaan vaativat saada jotain koristetta pintaan. :) Tosin tajusin nyt, että nämä ohjeet toimivat vain mattapintaisille palloille, joissa on edes jonkinlaista tarttumispintaa. Tujummilla aineilla luulisi silti pysyvän kiinni myös sileissä/kiiltävissä palloissa.


Ensimmäinen vaihe: Hanki joulupalloja. Satuin löytämään kirppikseltä 9kpl paketin kivan värisiä mattaisia palloja eurolla. Toki vanhojakin palloja voi uudistaa!


Koristelutapa 1
1. Ota vaalea kynä ja piirtele jouluisia kuvioita - tai mitä ikinä keksitkään.




2. Ota purkki kultamaalia ja ohut sivellin, ja ala maalaamaan kuvioiden mukaisesti. Itselläni oli käytössä ikivanha purkki vesiliukoista maalia, joka on pyörinyt jo monta vuotta askartelulaatikossani - silti vielä toimii. Kuviot sai maalata useampaan kertaan peittävämmän pinnan saavuttamiseksi.

------

Seuraavaksi toinen, hiukan vaivattomampi tapa koristella:


Koristelutapa 2
1. Pursota tavallista puu- tai yleisliimaa paperin palaselle käden ulottuville. Ota cocktail- tai grillitikun kärkeen liimaa ja piirrä/töpöttele kuvioita palloon. Tuli huomattua että tikkuun saa ottaa useasti lisää liimaa.


2. Ennenkuin liima kuivuu, ripottele liiman päälle glitterhileitä. Liimakuvioita ei kannata tehdä liian montaa, sillä se kuivahtaa aika nopeasti. Ja ideanahan siis on, että hileet jäävät kosteaan liimaan kiinni. :)

Hileitä voi halutessaan vielä painella varovasti sormin. Loput hileet kannattaa kopistella palloista pois!

Vinkki! Pallon ohi menee varmaan yli puolet hileistä, joten jos et halua turhaan tuhlata niitä, tee näin: Ota isohko arkki paperia (A4 käy hyvin), taita se keskeltä ja avaa pöydälle. Kun ripottelet hileitä paperin päällä, jäävät ohi menevät kimalteet paperille ja paperissa olevan taitoksen avulla voit kaataa hileet takaisin purkkiin.
----

Askartelun lopputulokset:

Näistä pinkeistä palloista tuli yllättävän kivoja, vaikka itse sanonkin. :) Vähän erilaista väriä jouluun!




Punaiset pallot koristelin pitkittäisillä hileraidoilla. Nämä taas ovat aika perinteisen jouluiset.




Ihan mielenkiinnosta kokeilin samaa kimmalletta myös kultaisiin palloihin, ja ihan hyvinhän ne erottuvat. Pallojen sävy on sen verran vaalea ja lisäksi hileiden tuoma tekstuuri erottuu hyvin.



Ja vielä koko poppoo. Nämä eivät suinkaan jää kuvan mukaisesti kuvausalustalle, vaan pääsevät toki kuuseen, kunhan sen aika on. :)

Mikä on teidän suosikkinne näistä?