Näytetään tekstit, joissa on tunniste rannekorut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rannekorut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. joulukuuta 2012

Joululahjakoruja

Joulu tuli ja meni sekä tuli samalla pidettyä hiukan taukoa bloggailusta. Joulusta on muuten tulossa pidmpää kertomusta, kunhan saan ulkoisen kovalevyn pelaamaan yhteistyössä tietokoneen kanssa. Juuri sain tämän postauksen korukuvat siirrettyä nettiin kunnes töppäsi. Mutta mutta, kuvatuksia joulusta siis tulossa heti kun saan ne nettiin. :)


Sitten itse asiaan, eli koruihin! Täksi jouluksi tein nimittäin jotain, mitä olen suunnittelut jo useana vuonna tekeväni: näpersin koruja lahjaksi. Minun on pitänyt monena jouluna ilahduttaa sukulaisia tekemilläni koruilla, mutta opiskelujen ohessa aika ei vaan ole riittänyt. Onneksi tänä vuonna välivuoden ansiosta aikaa löytyi tarpeeksi ja olinpa jopa aika ajoissakin. :)

Eli nyt luvassa piiitkästä aikaa koruja!


Classic -korvakorut: 925 sterling hopea, makeanveden helmet ja Balihopea.

Simppeli malli ja värit käy kaveriksi monen kanssa. :)


Kuplivaa -korvikset: särmikkäät lasihelmet, kristalli, hopeoitu kupari.

Hiukan kimallusta vaikka uuteen vuoteen.. Rakastan erityisesti keskimmäisten kristallien kimaltelua valossa. :)



Sammal -rannekoru: sammalakaatti, makeanveden helmet, kristalli, Balihopea, 925 sterling hopea.

Tästä tuli suosikkini, sillä vihreä väri kuuluu omiinkin lempiväreihini. Pienet kristallit väleissä tuovat hieman keveyttä sekä kimallusta mukaan.





Perhoset -kaulakoru: makeanveden helmet, lasihelmet, hopeoitu kupari, korumetalli.

Nämä perhoset ovat olleet laatikossani vuodesta -08. :D Tai no, ne olivat aika kauan hukassa mutta löytyivät siivouksen yhteydessä ja nyt vihdoin sain ne koruksi asti! Kieputin perhospohjiin ohuella metallilangalla violetteja hopeasisuksisia siemenhelmiä ja liitin ketjuosaan samansävyisiä lasihelmiä. Juuri ennen paketointia vaihdoin vielä tuon perhosten välissä olevan helmen metallilenkiksi.


Sweet butterfly: makeanveden helmet, lasihelmet, strassikivet, hopeoitu kupari, korumetalli.

Samassa perhosflowssa tuli tehtyä toinenkin koru laatikosta löytyneen perhosen inspiroimana. Tähän liitin muutaman strassin perhosen keskelle.


Inka -kaulakoru: kivihelmet (kivilajista ei tarkkaa tietoa), metallihelmet, hopeoitu kupari.

Tein aikoinaan sukulaiselle pari korua hänen ulkomailta tuomistaan helmistä. Nämä kaikki helmet jäivät niistä kahdesta korusta yli ja hautautuivat laatikon pohjalle. Nyt siivouksen yhteydessä löysin ne taas ja päätin tehdä kolmannen korun. Kuvan oton jälkeen lisäsin velä muutamat isohkot pyöreät metallirenkulat keveyttä tuomaan.


Lahjat taisivat olla mieluisia, ainakin mitä kommentteja kuulin. Ja mikäs sen parempi palaute tällaiselle näpertelijälle. :) Tarkoitus oli tehdä itsellenikin koru jouluksi, mutta ennen aattoa iskenyt flunssa vei sen verran voimia että tekemättä jäi. No, eipä sen niin haitannut kun varastoista löytyy valmiitakin koruja. :)

perjantai 10. kesäkuuta 2011

"Huh hellettä", sanoi jänis pakkasella


Tänään kuvituksena ystävälleni lakkiaslahjaksi tekemäni koru. Matskuina makeanveden helmiä, vuorikvartsia, Balihopeaa ja 925 sterling hopeaa. :)

Meni tämän ensimmäisen kesälomaviikon suunnitelmat hiukan uusiksi. Kesälukio nimittäin alkoikin heti maanantaina, minkä huomasin vasta sunnuntai-iltana. :D En tietenkään ollut hankkinut kurssikirjaa etukäteen, miten sellaista olisi voinut muistaa kun juuri ennen lomaa oli niin paljon muutakin muistettavaa... Tarkoitukseni oli hakea kirja juuri ennen tuntia, mutta kuinkas kävikään - kyseistä kurssikirjaa ei löytynyt koko kaupungista! Hyvin alkoi tämäkin kurssi, menin tunnille myöhässä ilman kirjaa. :D Tilasin sitten mokoman opuksen netistä kun ei muutakaan mahdollisuutta ollut. Nyt on paahdettu kirjaa kovaa vauhtia eteenpäin, kurssi loppuukin jo ensi viikon torstaina.

Kesätyöt alkavat myös ensi viikolla. Tulee mielenkiintoista sovittaa tämä kesälukio&työt yhteen. Olen töissä klo 7-14, ja bussi lähtee 14.15 tai 14.35. Itse tunti alkaa vasta neljältä, mutta myöhempiä busseja ei mene. Onneksi tätä on tosiaan vain ensi viikko. :)




Hellettä on myös pitänyt, Pori taisi eilen olla koko Suomen kuumin paikka, n. 31°C! Ja sen kyllä tunsi. (Ja tuntee vieläkin...) Heti ensi viikon aluksi on taas luvattu sadetta, juuri parahiksi kun aloitan kesätyöt... ja olen siis töissä pääasiassa ulkona. Sadevaatteet on sentään keksitty. :)

Viikon alussa siivosin takapihaa ja kitkin rikkaruohoja - kyllä, tuossa helteessä jostain syystä, mitä en itsekään tiedä. Tulipa myös käräytettyä käsivartta ensimmäisen kerran ikinä. Sen jälkeen olen varonut ja suojannut paljasta ihoa ohuella kankaalla tai aurinkovoiteella. Se ei silti estä sitä tosiasiaa, että tänne huoneistoon sisälle läkähtyy. Vaikka on pimennysverhot ja verhot siis kiinni, niin silti on vaan tajuttoman lämmin! Takapihalla on ainoastaan yhdessä kohdassa mukavan vilpoista, kun olo käy sietämättömäksi. Kylmää vettä ja jäätelöä onkin tullut nautittua joka päivä melkoiset määrät. :)

Asiasta kukkaruukkuun, kävin tänään tukkalääkärillä aka kampaajalla. Pätkäistiin tästä reuhkasta vähän enemmänkin pois mitä piti; ennen hiukset hipoivat (pesun jälkeen märkinä) lapaluiden alareunaa, nyt kuivina olkapäitä. :) Hiukan on totuttelemista näin lyhyeen tukkaan, mutta eiköhän se tästä. Aluksi kauhistutti että mitä tulikaan tehtyä, mutta nyt tykkäilen kovasti! (Pyydän anteeksi, mutta  kuvaa ei nyt tähän hätään tipu.)

Tässä(kään) blogauksessa ei oikeastaan ollut päätä eikä häntää, mutta menkööt. :D



//A bracelet for my firend. :) Materials: freshwater pearls, crystal quarts, Bali silver, 925 sterling silver. Sorry, I'm too tired to trasnlate the rest of the text... Shortly: I have been spending my sommer holiday. It's really warm here in Finland, about 30 degrees every day at this week. :)

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Hopeaa&hematiittia


Oho, koru! Tämä helmeilijä ei ole ollut kovin ahkera korujen suhteen... Mutta ei se silti tarkoita etten koruilusta nauttisi. Aika vaan ei tunnu riittävän. :/

Mutta, kas tässä melko simppeli rannekoru. :) Tein korun kiitokseksi eräälle minua auttaneelle henkilölle. Matskuina hematiitti, sterling hopea ja balihopea. Onneksi saajakin tykkäsi lopputuloksesta! :)

//I haven't done jewellerys for a long time. I love making jewellerys but I feel that I don't have enough time for it. :/ But here's a bracelet! I made this piece for a person who helped me. :) I used hematite, sterling silver and Bali silver on it. The person who got it also liked this bracelet. :)

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Tiikeri

Vaihteeksi vanhempaa tuotantoa...



Tämä rannekoru oli yksi suosikeistani, mutta möin sen. Itse kun en käytä kovin paljoa rannekoruja. Tiikerinsilmä -helmiä, ihania kullanruskeita mv -helmiä ja sterling hopeaa.

Translation: A bracalet that I made last year. Materials: tigereye, freshwater pearls and sterling silver.





Peruskorvikset savukvartseista, sterlinghopeasta ja balihopeasta. Uhh, näyttävätpä koukut kamalilta! Pitääpä mennä korjaamaan tilanne.. :P

Basic earrings. Smoked quarts and sterling silver.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Kevätfiilistelyä


(sain kauniita tulppaaneja hiihtoloman kunniaksi. :) )

Olen itsestäni jopa ylpeä ( :D), sillä sain viimeisenä lomapäivänä tehtyä kolme rannekorua yhteen mittaan, ja käytettyä helmiä, josta en ole keksinyt mitään.. Osa helmistä on nimittäin hmm.. ainakin 3 vuotta vanhoja. :D







Tästä yhdistelmästä tuli yllättävän kiva. Sain vihdoinkin tungettua johonkin nuo piinaavat keltaiset helmet (jotka ovat oikeasti heleämmän keltaisia) ja tuon vihreän sydämen.




Tässäkin korussa vielä noita keltaisia, mutta tähän ne (onneksi) loppuivat. Nuo kaksi kelta-punaista helmeä ovat olleet erittäin haasteellisia yhdistää mihinkään.










Tästä tuli mukavan siro ja keveä. Kaikissa koruissa on muuten metallina hopeoitu kupari ja lukot on hopeoitua mitä-lie metallia..

Kuvista tuli ihanan valoisia, katolta pudonnut lumi kinostui ikkunan eteen ja heijasti mukavasti lisää valoa. :)

Mutta tähän loppuu loma, tuntui taas todella lyhyeltä. Onneksi tuleva kevät kannustaa ja ilostuttaa arkea. Mukavaa helmikuun viimeistä päivää kaikille!

Translation: I made 3 bracelets of beads that have been in my beadingbox even for 3 years. The colours are quite happy and they remind me of spring which is coming... :) Materials are glass beads and silver plated copper.

lauantai 27. helmikuuta 2010

Metallia & nahkaa



Tämä on yksi kuvataiteen kurssin töistäni. Sain viimeisteltyä tänään. Tarkoitus oli käyttää kierrätysmateriaaleja, toteutustapa oli vapaa. Eihän siinä kauaa mennyt miettiessä mitä tekisi. ;) Koruja tietysti! Tässä ensimmäinen tuotos, lisää tulossa...






Materiaaleina käytin tuollaisia metalliläpysköjä joita löysin kirpputorilta. Ei mitään hajua "oikeasta" käyttötavasta. Teräsvaijeri kulkee korun keskellä, johon pujottelin surkeasta värikynästä sahaamiani pätkiä (poistin ensin sisuksen) sekä vuosia vanhoista, kuivahtaneista geelikynistä ruuvamiani kärkiä. Nahka on leikattu läheisen nahkatehtaan ylijäämätilkusta. Lukkona toimii tuollainen "klipsutin".

Vielä pitäisi miettiä, mitä noille nauhanpätkille teen. Pujotteleisinko ne jotenkin koruun, vai jättäisinkö pitkiksi solmimista varten..

Translation: This is a bracelet which I made in school at art course. There must be used recycled materials in the work. The way to do your work was free. I desided to do jewellerys (of course). This is now the first one - there is coming more... :)

Materials I used: Some metal"things" from fleamarket, colorpencil cut to pieces, tips of geelpencils, steelwire and leather.

torstai 4. helmikuuta 2010

Caramel & orange





Minua on kiehtonut pitkän aikaa botswanan akaatin ja makeanveden helmien yhdistelmä. Johtuen varmasti Outin koruista, joissa hän on upeasti yhdistänyt kyseisiä materiaaleja. :) Nyt sain aikaiseksi kokeilla itsekin kun alkoi koeviikko ja jäi vähän aikaa. Käytin tähän rannekoruun tästä kaulakorusta jääneet helmet. Lopputuloksesta tuli ihan kiva, vaikka ei juuri sellainen mitä ajattelin.. Käyttöön kuitenkin jää. :)
Matskuina siis se ihana Botswanan akaatti, makeanveden helmet, balihopea, Hill tribe hopea ja sterling hopea.



Yksi päivä alkoi mieleni käyttää pirtsakoita makeanveden rondelleja, jotka ovat peräisin Helmisopista. Lisäksi laitoin savukvartsia ja oransseja aventuriineja, sekä kuparia. Harmi vain, korusta tuli hitusen liian pitkä omaan käteen. Oranssit aventuriinit eivät ole muuten noin opaakkeja luonnossa, vaan läpikuultavempia.
Materiaaleina siis makeanveden helmet, savukvartsi, oranssi aventuriini, Accu-flex vaijeri ja kupari.

Ja taas on ollut aika hiljaista blogin puolella.. Mitään uutta en ole tehnyt, muutama tilauskoru odottaa kuitenkin valmistumista. Ja jälleen ihanasti onnistuin saamaan itseni jotenkin kipeäksi, on vain lämpöilyä ja väsyttää, ei nenän vuotoa tai mitään. Mutta pois koulusta olen kuitenkin. Ärsyttää, sillä aika usein tällaista on ollut. Onneksi ihana auringonpaiste piristää.

Translation: In the first bracelet I used Botswana agate, freshwater pearls and sterling silver.. And I have to say, I like it. :)
In the other bracelet I used freshwater pearls, orange aventurine, smoked quarts and copper.

Klikkaa kuvat suuremmiksi! :)

lauantai 2. tammikuuta 2010

Kätköistä

Tietokoneen tiedostojen kätköistä löytyi vielä julkaisemattomia kuvia. Kuvien tarkkuus ei ole kohdallaan, mutta en uusiakaan kuvia nyt jaksa ottaa.


Vähän rouheampi rannekoru. Patinoitunutta kuparia ja särölasihelmiä.


Jo aiemmin esitelty rannekoru.


Mv -helmiä ja hopeoitua kuparia.


Mv -helmiä, ruusukvartsia ja hopeidout metalliosat.

lauantai 26. joulukuuta 2009

Lisää joululahjoja...

...ja muutama tilauskoru. Seuraavat rannekorun ja korvikset tein tilauksesta ystävälleni, nämä menivät joululahjoiksi.


Rannekoru; makeanveden helmiä, Balin hopeaa ja 925 sterling hopeaa. Lukon jouduin väsäämään itse, sillä varastossa ei ollut hopeisia salpalukkoja. Veli toi kuitenkin tiistainaina tullessaan Helsingistä hopeisen salpalukon, joten ehkä vaihdan sen tilalle jos ystäväni haluaa.


Korvakorut; hematiittia, hiotut lasirondellit ja 925 sterling hopeaa. Koukut vaihdoin kiinteisiin kuvauksen jälkeen.

Samaiselle ystävälle tein lahjaksi kaulakorun. Hän toivoi onyxia. Siispä korussa on onyxia ja 925 sterling hopeaa.

Itse ihan pidin lopputuloksesta, toivottavasti ystävänikin tykkäsi.. :)

Myöhemmin tänään tai huomenna laitan esille muutamia saamiani lahjoja. :)

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Hematiittia





Hematiitti kiiltää mukavasti luonnonvalossa. Tässä tilauskorusetti, kaula- ja rannekoru sterling hopeaan linkitettynä.
Kuvat isommiksi klikkaamalla. (Ei kuitenkaan kannata tiirailla liian tarkkaan, sillä vähäinen valo haittasi jokseenkin kuvaamista ilman jalustaa)

lauantai 14. marraskuuta 2009

Päivitystä



Heipsistä pitkästä aikaa.. Viime päivityksestä on aika kauan. Koruinspikseni on ollut jossain missä lie kateissa viime aikoina. Pari tilauskoruakin olisi odottamassa, mitenköhän niistäkin selviän.. Toivottavasti inspis putkahtaisi takaisin vaikka ensi viikolla alkavalla koeviikolla! Tässä nyt kuiteskin jotain vanhempia korusia.. Ekassa kuvassa liloja lasihelmiä & hopeoitua kuparia.




Näistä kuvista tuli jotenkin tummia, mutta ei anneta sen haitata. :) Ja nuo lenkitkin näyttävät suhtetttoman vinkuroilta..
Ekoissa korvakkeissa ihanaista savukvartsia ja mv -helmiä sekä 925 sterling hopeaa.
Seuraavissa taas kaunista vuorikvartsia ja mv -helmiä, sekä sterling hopeaa.







"Aamukahvilla". Tästä tuli kiva, vaikka itse sanonkin. Tuon erityisen kauniin riipuskivihelmen sain lahjaksi. Ovaalit jaspikset tilasin ihan vain spontaanisti, ja niiden saavuttua huomasin niiden sointuvan kauniisti yhteen väreiltään riipushelmen kanssa. Raaskin jopa käyttää ison hopeaputken tähän, hui. Koru on vielä päättelemättä kuvassa.



"Choklad"; aikasta kehnolaatuisia mv -helmiä, tekemäni russian leaves:it delioista ja hopeaa. Pitää vielä noita lehtien ripustussysteemejä viritellä, ei laskeudu kauniisti. Muuten tuli ihan ok mielestäni. :)

maanantai 26. lokakuuta 2009

Sinistä...

Huh, vihdoinkin saatiin Wlan toimimaan... Uusia koruja olen saanut tehtyä, oli tuossa syysloma viime viikolla. Seuraavissa vain yksi koru on vanhempaa tuotosta.



Hopeoitua kuparia, mustikkakvartsia, hopeafoliosydän ja valkoisia lasihelmiä.




Sodaliittia, dumortieriittia ja hopeoitua kuparia.




Balinhopeaa, kirkkaita AB -pinnoitettuja swaroja ja makeanveden helmiä, sekä 925 sterling hopeaa. Haluaisin näille jonkun kivan nimen, mutta en keksinyt sopivaa.. Ehdotuksia?



Hopeoitua kuparia, lasipisarat ja jotkin ihmeelliset muoviosat ilm. tietokoneesta. Nämä saavat hymyn huulilleni, tuli aikas vinkeät korvikset. :D

Kuvat isommiksi klikkauksella!