Näytetään tekstit, joissa on tunniste muita kuvailuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muita kuvailuja. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. joulukuuta 2013

Lahti


Joulu tuli ja meni, ja tänään koneen kovalevyn kuvatiedostoja järjestellessä havahduin, että olen asunut jo yhden syksyn Lahdessa! Nopeasti se aika rientää. Kun en ole blogiin kauheasti kirjoitellut sitten elokuun muuttoni, päätin nyt tehdä löytyneistä Lahtikuvista postauksen.

Olen kotiutunut hyvin uuteen kotikaupunkiini. Tykkään Lahdesta kovasti, sillä luonto on koko ajan lähellä. Yksi suosikkipaikkojani onkin Vesijärven ranta, joka on huikean kaunis - niin kesällä kuin talvellakin. Myös ihan asuntoni lähellä on runsaasti metsää ja hyviä ulkoilureittejä. Enkä malttaisi odottaa että kunnon talvi tulee ja pääsee hiihtämään ja luistelemaan!

No, anyway, postauksessa siis kaikenlaisia kuvia mitä on tullu räpsittyä pitkin syksyä. Itseasiassa ensimmäisessä kuvassa on opinahjoni. :) Tai oikeastaan luentosalit ja labrat sijaitsee juuri toisella puolella rakennusta, mutta sieltä en ole huomannut ottaa kuvaa.

Niin ja palailen joulujuttuihin vielä myöhemmin. Mutta nyt löpinät sikseen, on Lahtikuvien vuoro. :)




















perjantai 8. maaliskuuta 2013

Vaaleanpunainen gerbera


Näiden hempeän väristen gerberakuvien myötä toivottelen aurinkoista, lumista ja ihanaa naistenpäivää! :)




sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pääsiäistä!




Ihanat narsissit sain isältä. <3 Sopivat nätisti joululahjaksi saamaani Räsymatto -kulhoon. :) Rakastan narsissien pirteän keltaista väriä ja raikasta tuoksua!


Parit pääsiäistiputkin piti laittaa esille. :D




Meillä ei (vielä) ole pajunkissoja, joten koristelin sen sijaan huoneessani olevan peikonpähkinän oksan höyhenillä. :D Edes vähän värikkyyttäkin. :)


Tässä vielä "asetelma" huoneeni pöydällä. :)

Hauskaa pääsiäistä blogini lukijoille! :)

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kennoja


Tänään kuvia sarjassamme: mitä ihmettä olen miettinyt näitä ottaessani... Siis eihän täs oo mitään järkee.

Kuvissa siis pala kuoritusta appelsiinista, jossa päällä on ollut mustikka (josta tuo väri on siis tullut). Ja pala on kuivunut pari tuntia pöydällä. En oikein tiedä mitä käyttöä näille tulee koskaan olemaan, mutta julkaistaan nyt kuitenkin. :D








lauantai 31. maaliskuuta 2012

Älä pysäytä musiikkii älä koskaan pysäytä sitä


Kuvia parin vuoden takaa lukion musiikkilaitteista. :) Instrumentit ovat kiehtovia niin soitettuina kuin kuvattuina!









lauantai 17. maaliskuuta 2012

Roses


En oikein vieläkään osaa uskoa torstaina tapahtunutta todeksi... Huh.

Eilen englannin kokeeni jälkeen käytiin isän kanssa illemmalla vielä Popovitsin ja hänen tyttärensä näyttelyssä Poriginal -galleriassa. Popovits on siis alkujaan kuvanveistäjä ja eksyi vahingossa korumuotoilun puolelle. Ko. näyttelyssä ei ollut koruja, vaan isompia teoksia. Lisäksi herra oli eilen itse paikalla kertomassa upeista teoksistaan, niiden inspiraatiosta ja työstötavoista, ja se antoikin paljon lisää sisältöä töihin. Kannattaa Porin seudulla liikkuvat käydä katsomassa, näyttely on auki 20.3.2012 asti ja sinne on vapaa pääsy! :)

Popovits muisti minut ja tuli erikseen kiittämään että pääsin käymään katsomassa näyttelyn. :) (Otin sieltä muuten pari kuvaa, voisin ehkä julkaista niitä täälläkin.) Ollessamme isäni kanssa lähdössä hän tuli vielä hetkeksi juttelemaan ja toivotti hyvää jatkoa. :) Oli kyllä mielettömän hienoa tavata hänet!

Nyt tarvitsee keskittyä enää kahteen kokeeseen ja sitten kirjoitukset ovat ohi. En tiedä mihin tulevaisuus minut vielä vie, mutta sitä odotan mielenkiinnolla. Enkä edelleenkään tiedä minne kaikkialle haen, mutta se jääköön nähtäväksi. :D Ainakin sain nyt paljon lisää uskoa itseeni ja taitoihini.

Ihanaa lauantaita, älkääkä aliarvostelko itseänne tai taitojanne! :)

Ei postausta ilman visuaalista puolta - kuvituksena pari räpsäisyt naistenpäivänä isältäni saamistani ruusuista. :)






lauantai 10. maaliskuuta 2012

Pori Uuden Vuoden yönä


Löysin kuvakansioita selaillessa tämän kuvan. Juu, ei ole oikein ajankohtainen, mutta ajattelinpa nyt julkaista. :D Kuva on otettu Porista, Rauman sillalta Uuden Vuoden yönä. Rannalla näkyykin ihmispaljous, kun kaikki odottavat kaupngin järjestämää ilotulitusta, joka oli muuten hieno. :)

On se Porikin vaan yllättävän kaunis. :)

tiistai 21. helmikuuta 2012

Ihhahhaa, ihhahhaa hepo hirnahtaa...



Kenellä alkoi soimaan tuttu lasten biisi päässä? :D

Otsikon kautta päästään hienosti itse aiheeseen. Sain tilaisuuden tehdä kameran takaa tuttavuutta ala-asteelta asti tuntemani K:n hevosiin. :) Eilen saimme aikataulut sovittua yhteen ja pääsin tallille. Oli kyllä mukavaa käydä piiitkästä aikaa katsomassa ja rapsuttelemassa heppoja, sillä olen viimeksi ehkä kuudennella luokalla käynyt ratsastamassa. Olisi kyllä hauska kokeilla joskus uudelleenkin ratsastamista...

RatsuSivupoluilta takaisin aiheeseen. Räpsin kuvia hevosista aitauksessa (haassa?) ja kun K ratsasti toisella hevosellaan. Manuaaliosella bjektiivilla oli aika hakuammuntaa kuvata liikkuvaa ratsukkoa, kun hepalta löytyi vieläpä paljon energiaa ja vauhti oli sen mukainen. :D Kuvia tallentuikin muistikortille rapiat 600 - hups. Onneksi joukosta löytyi ihan semionnistuneitakin otoksia. ;)