sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Profiilikuva


Tulipa sitten vaihdettua gmailin(tai bloggerin, miten sen nyt ottaa) profiilikuvakin. :) Toinen veljeni on ottanut kuvat matkaltamme Berliinistä. Ja kuvissa "poseeraa" siis itse allekirjoittanut. :D

:DD

Oi, nyt tuli ihania muistoja mieleen.. Tuolloin oli niiin lämmin, nyt kun katsoo ulos on ihan harmaata ja kylmää. :/ Mutta kauniita kesäpäiviä on mukava muistella ja fiilistellä näin harmauden keskellä. :)


P.s Sirpaleen blogissa on arvottana aivan ihanat korvikset!

Kaavoja Englannista


Etsin loppukesästä kauan sopivaa kaava wanhojen tanssimekkoa varten (oi kyllä, aion tehdä sen itse), mutta hyvä kaava oli ison kiven takana. Missään kotimaisista lehdistä ei löytynyt mitään sinne päinkään. Eikä niinikään Eurokankaan Burdan kaavakirjoista. Monen mutkan kautta löysin Voguen ja Butterickin kaavoja netistä, ensin USA:sta, mutta sitten vielä parempaa, veljeni löysi aivan samoja kaavoja Britanniasta! Postikulutkin olivat vaivainen 1£ per tuote.


Siispä tilaus lähti mitä pikimmiten menemään. Yksi ystäväni tuli tilaukseen mukaan. Otin pari muutakin kaavaa siinä samalla.. Jos sitä muka joskus ehtisi jotain muutakin ompelemaan. :D Ainakin yksi ihan mielettömän ihana takin kaava jäi vielä kauppaan, sillä takkia en mitenkään ehdi ompelemaan tänä talvena. Mutta ihan varmasti vielä joskus. (Joskin taitaa takaraivossa vielä tuskastuttaa taannoinen 9. luokan päättötyö, villakangastakki...) Mutta wanhojen puvusta lisää tuonnempana, yritän jossain vaiheessa saada sovituskappaleen ommeltua lakanakankaasta. En kyllä tajua miten koko puvun ehdin tehdä, monta rautaa on muutenkin tulessa. Joululomalla sitten kait.


Kaikista suurin yllätys oli, että jokaisen kaavan mukana tuli suomenkieliset ohjeet! Siis mitä ihmettä, miten tällainen on mahdollista? Suomenkielisessä paperissa on mm. suomi-englanti ompelusanasto ja miten valitsen oikean koon -ohjeet, ym.. Mahtavaa!

Aijjuu, ja putiikki, mistä nämä tilattiin on tällainen:  http://sewdirect.com/
Paypal käy maksuvälineenä. Toimitus kesti jonkun verran yli viikon. Jokaisessa kaavassa on runsaasti kokoja, tosin koot menevät brittiläisittäin sekä amerikkalaisittain. Sivuilta löytyy ns. muunnostaulukko euroopan kokoihin. Suosittelen kyseistä putiikkia! :)

muoks. piti vielä sanoa että se wanhojen kaava ei ole suinkaan tuo päällimmäinen mikä pinossa näkyy. :D Paljastan itse kaavan joskus myöhemmin kunhan saan jotain aikaiseksi liittyen tähän.

P.s Kuten joku ehkä huomasi, vaihdoin kuvissa käyttämääni fonttia... Tykkään tuosta kovasti! Fontti kulkee ainakin omassa photarissani nimellä Mistral.

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Tää olis nyt sitte vähän niinku pj


Eli: minusta tuli lukiomme oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja. Vähän (=aikasta paljon) jännittää mitä vuosi tuo tullessaan ja näin alussa on jonkin verran oppimista tässä hommassa. :) Onneksi ystäväni E on oikeana kätenäni sihteerinä. Tosin viime vuodenkin olin hallituksessa, mediavastaava nimikkeenäni, E rahastonhoitajana. Oli kyllä todella tehdä tuota mediavastaavan hommaa! Opin mm. käyttämään hyödykseni mäkkini InDesing -ohjelmaa tehdessäni julisteita teemapäiviin (osaksi toisen veljeni avustamana). (Tosin täytyisi vielä opetella muuten vaan tuon Illustratorinkin käyttö, se kun kuulemma on edellämainittua vielä parempi.)

Mitäkö odotan tulevalta lukukaudelta? Luulen, että tulen oppimaan itsestäni uutta tämän "viran" myötä. Vastuuta tulee lisää, mutta eiköhän se ole vain hyväksi. Toivottavasti samalla tulisi vielä lisää itsevarmuutta, kun pitää mm. pitää kokouksia ja puhua vähän suuremmille ihmisjoukoille, hoitaa asioita, soittaa puheluita ynnämuuta sellaista. Toisaalta todistus hallituksessa olosta näyttänee hyvältä yo -todistuksen kera. ;)

Jottei vuodesta tule liian yksitoikkoista, lisäksi ilmoittauduin yrittäjyyskurssille, jota itseasiassa olen odottanut jo vuoden. Odotan todella innolla yrityksemme etenemistä. :) Siitä varmaan lisää ja tarkempaa juttua joskus tulevaisuudessa, ehkä jopa oma blogi.

Tuon kurssin lisäksi valitsin biologian kenttäkurssin, luvassa mm. sieni- ja lintujentunnistusretkiä, lyhyitä reissuja lähiseudulle, kuten esim. Säppiin. Turussa ja Helsingissäkin käymisestä puhuttiin myös. Ihanaa, pääsee (mm.) kuvailemaan luontoon!

JA kaiken näiden lisäksi olen mukana LUMA -työryhmässä.. :D Hmm.. paitsi muistaakseni jotain piti vielä tähän listaan lisätä, muttei nyt heti tule mieleen. No, tulee olemaan siis aika työntäyteinen vuosi kaiken normiopiskelun lisäksi... :D Kerrankos sitä käy lukion 2. luokan.


Jottei täsä sepustuksesta tule täysin kuvatonta, tässä pari kuvatusta aiemmin tänä vuonna tekemästäni vauvaonnittelukortista. Sain nimittäin kaksi pikkuserkkua! <3 Poikia molemmat, siitä tuo sininen värityskin. :)

Halusin ehdottomasti keinuhevosen korttiin. Sopivaa mallia oli kuitenkin yllättävän vaikea löytää, mutta soveltamalla sain sopivan. Lisäksi rusetti paperinarusta. :)




Vielä lähikuvaa hepasta. Piirtelin taustapaperiin vielä noita bravuurikiemuroitani vaaleanruskealla värikynällä.

Joo, tässä postauksessa ei kyllä ollut päätä eikä häntää mutta sen siitä saa kun kirjoittaa illalla väsyneenä... :D

maanantai 30. elokuuta 2010

Mätsi mätsi


Jep jep, koulujutuja taas... Nimittäin kaveri Marianne -penaalilleni! :D Ei vaiskaan, vaan tahdoin vain piristää Lukiolaisten Liitolta (muiden lukiolaisten tavoin) saamaani päivyriä. Kannessa komeili boikotoimani H&M:n ruma mainos. (enkä tietenkään huomannut ottaa ennen -kuvaa ennen kuin innoissani aloin kantta päällystää...)


Harkitsin käyttäväni penaalin ihanaa Marianne -kangasta tähänkin, mutta lopulta päädyin lopputulokseen, etten yksinkertaisesti raaski, sillä kalenteri on kuitenkin vain vuoden käytössä. Seuraavaksi meinasin maalata akvarelleilla paperin itse, mutta jonkinmoinen lorvikatarri taisi iskeä.. :D Onneksi muistin jokin aika sitten kirppikseltä ostamani askartelupaperit.


Halusin kalenteristanikin todella pirteän ja värikkään, kuten penaalista. Valitsin kuvissa näkyvän puna-oranssi-kulta-valkoisen värisen paperin, joka oikeasti taitaa olla lahjapaperia mutta hällä väliä, se käy täydellisesti tarpeeseeni.

Itseasiassa koko innostus tähän projektiin tuli eräästä blogista, jossa samainen päivyri oli päällystetty kankaalla ja kangaskukkasilla. Ko. blogin vinkin mukaan maalasin valkoisella akryylivärillä kannen valkoiseksi noiden kierteiden alta, sinne kun ei saanut paperia siististi. Niin ja kyseisen blogin osoitteen olen tietenkin unohtanut. :/


Yläreunaan vielä merkintä 2010-2011 erillisestä valkoisesta paperista. Kaipasin vielä jotain, joten tuli sitten piirreltyä noita iänikuisia kiemuroitani. Tussasin ne vielä Pigman(?) tuss(e)illa (sekä kuvanoton jälkeen päällystin koko höskän kontaktointimuovilla). Mätsi mätsi.

lauantai 21. elokuuta 2010

Pikaisen kirppiskierroksen helmiä


Tänään tuli käytyä hetken mielijohteesta kirppiksellä samalla kun kaupungilla oltiin. Olen erittäin iloinen että mentiin, sillä sen verran kivoja juttuja löytyi. :) Kuvista uupuu vielä ihana harmaa tuubilörttöhuivi muutamalla eurolla, samasta pöydästä mitä tämä seuraavan kuvan jutut:

Kaksi about 60cm pitkää kaulakorua. 2€/kpl. Kaikkien tunnistustehtävien jälkeen tulkitsen helmet aidoksi meripihkaksi. Sirut ovat suurempia mitä kuva antaa ymmärtää, noin 0,8-2,0 cm kokoisia. Voinette varmaan uskoa että, muutama iloin hihkaisu pääsi suusta nämä bongattuani! :D


Toinen mukava löytö, korvikset ilman taustakappaleita. 2 euroa. Tarkoitus olisi lisätä vähän muutakin sopivan sävyistä helmetystä näihin...
Sterlingiä on. :)


Sekalainen seurakunta, yht 1 euro. Sydämenpuolikas ilman tekstiä on sterlingiä, sydänriipus ruuskvartsia. Hevoschamria luulin hopeaksi, mutten löytänyt leimoja. Eiköhän sille silti käyttöä löydy. :) 

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kukkia siellä, kukkia täällä


Ei ole tullut paljoa kirjoiteltua tai tehtyä mitään, koulu vie aikalailla kaikki mehut. Tai ainakin aikaa. No yksi vähän isompi projekti on meneillä, mutta siitä joskus talvella lisää. ;) Mutta, jotain ennen koulun alkuakin tuli tehtyä:

Joku saattoi ihan "vähän" innostua, nimittäin tästä ohjeesta. Ensiksi harmittelin ettei minulta löydy mitään kivaa kuviollista puuvillakangasta. Sitten muistin hetki sitten ohuesta farkkukankaasta tekemäni farkkuliivin, siitä ylijäänyt kangas voisi sopia. Kokeilin sitä ja johan oli helppo ja mukava tehdä! Sitten lähti vähän mopo käsistä.. Kuvat kertokoon loput.

Kaikki matskut kierrätettyjä (farkkukangas farkuista, vaalea kukka kirkkaan sinisillä kärjillä on farkkujen taskun vuorikangasta (kärjet värjätty kangasväreillä), muut kukat eri paidoista), paitsi kukkien takana sijaitseva kiinnitystsydeemi. Tulipa aika erikoinen lauserakenne.. :D



Näihin kukkasiin sai lisäksi kivasti käytettyä niitä yksittäisiä "ihme"nappeja, sekä erinäisiä jämäkankaan palasia. Rakastan erityisesti noita tummansinisiä farkkukukkia, ja niiden messingin värisiä nappeja, aivan ihania! (jep, kuva voisi olla havainnollistavampi noista napeista) Onnekseni löysin kyseisiä nappeja pienen pussillisen lisää. :)

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Uutta kouluun - vihaamani sanaparsi mainoksissa


Tänään se alkaa, nimittäin lukion kakkosvuosi. Huoh. Ei jännitä oikeastaan yhtään, kun tietää mitä lukuvuodelta odottaa (=paljon työtä). Toista oli viime vuonna tuon jännityksen suhteen.. :D

Itselläni tuntuu olevan jokavuotinen rituaali tehdä uusi koulupenaali uuteen tulevaan lukuvuoteen. Niin kävi nytkin, kun piti siivota koulukirjahylly ja samalla "löytyi" viime vuonna tekemäni, vuoden aikana käytössä likaantunut penaali. Totesin, että tuntuisi ylitsepääsemättömältä käyttää vanhaa penaalia nyt tämä toinen vuosi. :D En kyllä tiedä miksi. Eli suomeksi: halusin uuden penaalin, eikä ostaminen valmiina kaupasta ole vaihtoehto.


Ehdin jo harmitella ettei minulta löydy yhtään mitään kivaa kuviollista kangasta, ei sitten ainuttakaan. Halusin jotain oikein pirteää ja värikästä. Yritin maalata selkeä visio mielessäni kankaan itse kangasväreillä, mutta no.. lopputuloksesta ei keskustella. ;) Kuin sattumalta kangasläjääni penkoessani käteen tarttui pieni pussi, josta löytyi joku aika sitten heräteostoksena kirppikseltä ostamani ihana, ihana kankaanpala. Kangas on puuvillaa, ja tuo itselleni mieleen Marianne -karkit. Nam. Onneksi ihanuutta jäi vielä tämän ompeluksen jälkeen jäljelle.


Toisaalta mieleni teki jatkaa kangasväreillä leikkimistä, joten tuli sitten töherrettyä toiselle puolelle tuommoinen kiemurakuvio. Se ei täysin onnistunut, mutta kelpaa. :) Rakastan kiemuroita, niitä löytyykin kouluvihoistani vähän enemmänkin...

Kuvaa vielä lintuperspektiivistä.
Jottei aivan tavallisen tylsäksi käynyt, ompelin päihin vielä tuommoiset.. öö.. laskokset(?), jollaisia löytyy esim. kangaskasseista.

Kuvassa näkyvät ekologisesti tuotetut vihreä lyijykynä ja neonkeltainen korostuskynä ovat ostoksia Berliinistä.
Kuva sisältä. (Vuorena joku random liukas ja kiiltäväpintainen lakanakangas.) Tein kerrankin tarpeeksi isokokoisen, että kolmioviivainkin mahtuu mukisematta sisälle. Lisäksi ompelin pikkuruisen taskun pyyhekumia varten. :) Minua ärsyttää aina kovasti, kun (uusi) pyyhekumi likastuu pyöriessään lyijykynien ynnämuiden tarvikkeiden seassa. Vaikka itse sanonkin, niin täytyy sanoa, olen kyllä tähän tuotokseeni hyvin tyytyväinen, kaikki asettamani kriteerit täyttyivät. :)

tiistai 10. elokuuta 2010

Berliini/3

Kuvassa Hobby shop ja veljeni.

Lisää turinaa taannoiselta Berliinin matkasta.. Poikettiin yhdessä askartelukaupassa matkalla helmikaupoille. Tämä Hobby shop oli aivan mahtava paikka! Pieneen tilaan oli mahdutettu vaikka minkälaista askartelutarvikketta, hinnat taisi olla Suomea edullisemmat.

Sitten ostoksiin.




Ostin muutaman vihon koulua ajatellen, isompi taisi olla euron, pienemmät 30 snt/kpl. :D Siveltimet olivat noin 1,5 € /kpl, pienet puuhelmet taisi olla pari euroa ja leimasin 1,5 euroa.



Löysin myös vihdoinkin tällaisen neulenuken edullisesti, kustansi vähän päälle 2 euroa. Tällä saa ilmeisesti neulottua myös metallilangalla, joita ohjeita olen silläsilmällä katsellutkin.

Pikkupurkit ostin hintaan 58 snt per kipale. Että ovat söpöjä! :)



Tässä vielä ostokseni Galeriesta, joka oli vähän kuin Suomen Stockmann, mutta vissiin "vähän" isompi... (Lisäksi mukaan tarttui pari tuliasta ja suklaata, jotka eivät ole kuvassa.) Korostustussin sijasta ekologisesti valmistettu korostuskynä, sekä tavallinen lyijykynä, sekin ekosti valmistettu.

Vielä lähikuvaa.

maanantai 9. elokuuta 2010

Asiaa hopelangasta

Kas niin, jos nyt jaksaisi vihdoin ja viimein niellä turhautumisen ja kirjoittaa kilometripostauksen uudelleen. :)

Hopealankaa helposti

Myytävä hopealanka on yleensä 925 sterling hopeaa tai 999 hienohopeaa. 925 tarkoittaa, että lanka koostuu 92,5% hopeasta ja loppu 7,5% on jotain muuta metallia, usein kuparia. Kupari antaa hopealle vahvuutta, pelkkä hopea on liian pehmeää työstettäväksi. Itse suosin puolikovaa lankaa, se on mielestäni paras käsitellä.

999 hienohopea on 99,9% hopeaa. Siitä tehdään usein muunmuassa 0,3mm, 0,4mm ja 0,5mm paksuisia ohuita lankoja, ne käyvät esimerkiksi virkkaukseen, kieputteluun ja nypläykseen, sillä lanka on pehmeää.

Pieniä määriä eripaksuisia hopealankoja saa helpoiten esimerkiksi Korupaja & Kankurinaitasta. Ko. liikkeestä lankaa löytyy 0,3mm paksuisesta pehmeästä 999 hienohopealangasta 4,0mm pyöreään 925 hopealankaan (joka on kyllä jo aika paksua ja kallista, eikä tavallisesti tällä paksuudella tee oikein mitään...). Lisäksi on erilaisia tarvikkeita ja esimerkiksi hopealevyä. Korupaja & Kankurinaitalla on livenä myynnissä materiaalia ja tarvikkeita Karkkilassa, sivuilta löytyy tarkempaa tietoa.

Muitakin kauppoja toki on, josta lankaa saa hommattua pieniä määriä. Yksi esimerkki on hopealanka.fi, mutta tähän en ole sen tarkemmin tutustunut. Myös useat nettihelmikaupat myyvät hopea- ja muita metallilankoja.

Jos on tarvetta suurille määrille hopealankaa (mitä ei itselleni ole vielä tullut), esimerkiksi Sargentalta tai Rasmusseinilta saa isompia määriä, jolloin hintakin on edullisempi. Rasmusseinilta myydään muistaakseni lankaa kiloittain ja Sargentalta 100g/per lanka(tai tuote, esim. levy)/per paksuus.

Hopea(langa)n hinta määräytyy hopean maailmanmarkkinahinnan mukaan, jota voi seurata esimerkiksi täältä. Maailmanmarkkinahinnan takia (tai pikemminkin mukaan) myytävän hopeankin hinta vaihtelee.


Mitä paksuuksia tarvitaan?

Itse käytän eniten 0,3mm, 0,6mm, 0,7mm, 0,8mm ja 1,0mm (sekä vähän harvemmin 1,2mm ja paksumpia) vahvuisia lankoja, niin hopeasta, kuparista, hopeoidusta kuparista kuin messingistäkin.
  • 0,3mm pehmeää lankaa kieputteluihin, 
  • 0,6mm yleensä kierteisten lenkkien tekemiseen, 
  • 0,7mm korviskoukkuihin, 
  • 0,8mm korviskoukkuihin ja yksinkertaisiin silmukkalenkkeihin
  • 1,0mm yksinkertaisiin silmukkalenkkeihin, juotettaviin juttuihin ja välillä pohjaksi kieputteluille, sekä 
  • >1,2mm juotettaviin juttuihin ja pohjiksi kieputteluille
Kierteisiä lenkkejä 0,6mm hopealangasta. Helmet ovat botswanan akaattia, lisänä Karen hill tribe- ja balihopeaa.

Mutta tosiaan, kannattaa harjoitella edullisemmalla metallilangalla ennen nyt suht hintavaan hopeaan tarttumista, kuten aiemmassa postauksessa kirjoitinkin... Vaikka hopea on kovempaa kuin kupari tai hopeoitu kupari, niin omasta mielestäni on silti hyvä harjoitella edullisemmalla. Ainakin nyt kun katson alkuaikojen yritelmiä hopeoidusta kuparista, niin kyllä harmittaisi jos ne olisivatkin sterling hopeaa. Sittemmin kun työn jälki on muuttunut parempaan suuntaan.

Ja vaikka aina suunnitelma ei onnistu harjoittelunkaan jälkeen sterling hopeasta, niin ei kannata niitä epäonnistuneita tuotoksia roskiin heittää, ei missään nimessä! Metalleja voi sulattaa, ja käyttää uudelleen. Itse kerään pieneen kannelliseen purkkiin niitä kaikista pienimpiäkin hopean palasia, aikomuksenani kokeilla sulattelua ja siihen liittyviä tekniikoita joskus tulevaisuudessa.

Hmm, tulikohan tässä jo kaikki oleellinen... No, lisäilen tekstiä jos siltä tuntuu ja näyttää. :) Kysymyksiä, kommentteja, kritiikkiä ja palautetta otetaan edelleen vastaan. :D

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Nyt ei hymyilytä.

Aaaarrrgggh! Olin kirjoittanut piiitkän pätkän ja hionut pari päivää tekstiä hopean hankinnasta, mutta kun tänään olin julkaisemassa tekstiä, poistin vahingossa koko tekstin ja editori ehtii tallentaa postauksen - tyhjänä. Murrrrrrrr.

Yritän saada kirjoitettua tekstin uudelleen mahdollisimman pian, mutta nyt ei kyllä oikein huvita. Oli siinä jonkun verran kuitenkin hommaa. Pöh.