lauantai 16. lokakuuta 2010

Villakangastakkini


Nyt esittelyssä joskus mainitsemani, itse tekemäni villakangastakki.

Sain yläasteen 9. luokalla ajatuksen tehdä valinnaisessa käsityössä päättötyönä takin, tarkemmin sanottuna klassisen villakangastakin kahdella nappirivillä. Muutaman ihmisen epäilystä huolimatta tartuin tuumasta toimen, aloin etsiä sopivaa kaavaa, mutta sellaista ei tunutunut löytyvän yhtään mistään. Loppujen lopuksi sopiva löytyi Ottobrestä lastenkaavalla (kokoja toki riitti johonkin 170cm asti).

Eikä sopivaa kangastakaan löytynyt Suomesta. Halusin laadukkaan ja napakan villakankaan (joka kuitenkin sopi budjettiini). Väliin osui sopivasti päiväretki Tallinnaan, josta löytyi ihan täydellinen kangas, eikä hintakaan päätä huimannut. Kankaassa on muistaakseni 20% kashmiria ja loput villaa. Takin vuorikangas on tosin Eurokankaasta.

Napitkin tuntui olevan hankala löytää, ne maksavatkin yllättävän paljon. Onneksi sitten sopivat löytyi Porin Nauhasta&Napista.

Takin kaavat tuottivat vähän päänvaivaa, täytyi muokata sopivammaksi useaan kertaan. Muutaman tai ehkä ennemmin useamman muun mutkan kautta sain takin loppujen lopuksi valmiiksi juuri ennen koulun päättymistä. Takin tekemiseen menikin sitten koko kevät.

Ja voin kyllä sanoa etten nyt vuodenkaan jälkeen ole tekemässä samaa ihan heti uudestaan. :D Sen verran tuskaa tässä oli, verta, hikeä ja kyyneleitä kirjaimellisesti. (TOSIN nyt mielessä kutkuttelee kovasti klassinen beige trenssitakki... mutta aikani ei riitä mitenkään sellaisen tekemiseen. Ja samoin tilatessani kaavoja Englannista mieleeni jäi yksi aivan mielettömän ihana takkimalli, mutta ei niin ei ole yhään ylimääräistä aikaa. :( )


"Päivän asu":
takki - itse tehty
raidallinen paita - itse tehty kirppiskankaasta
lapaset - itse tehdyt Novitan Karuselli -langasta
(alla Filippa K:n musta neuletakki - Huuto.net)
JC:n Crocker -farkut - kirppis /2€
villahuivi - kirppis/1€
nahkainen Björn Borg -laukku - kirppis/8€
Clarksin korkonilkkurit - Ratsula

Haha, ehkä olisi voinut lapaset ottaa kädestä kuvien oton ajaksi, sillä kädet näyttää aika klohmoilta. :D
Eilen oli ihan mielettömän ihanaa kaivaa ko. takki kesäsäilytyksestä esiin ja laittaa kauppareissulle syksyn/talven ensilumen kunniaksi. :) Kyllä, tykkään takista ja kovasti! Jotenkin on ihanan elegantti, sivistynyt ja naisellinen olo kun on se päällä ja korolliset kengät jalassa. :D

Laitoin vielä otsiksen letille kun sen pituus alkaa jo ärsyttää. Mutta Wanhoja varten koitan kasvattaa tukkaa mahdollisimman pitkäksi että saa kivan kampauksen. :) Ja juu, mukava juurikasvu näkyy, muttei se haittaa. Olen päättänyt olla värjäämättä hiuksia. Värjään vain juuri ennen Wanhoja ja annan kasvaa sen jälkeen oman värin takaisin.

Oho, no nyt takaisin aiheeseen... Äh, en huomannut otattaa kuvaa selkäpuolelta. :/ No, lisään sen sitten kunhan saan joskus. :) Näistä kuvista kiitos toiselle isoveljelleni! (ja kyllä, kuvissa poseeraa allekirjoittanut :P)

2 kommenttia:

  1. Kaunis on takki. Itsekin olen tuollaisen joskus tehnyt, mutten edes tiedä missä säilössä nykyään on. Itse tein ylä-asteen päättötyöksi myös ompelu-näytteen, itselleni housupuvun, jota en kuitenkaan käyttänyt kuin tuon yhden kerran sen esittelypäivänä. Housut olivat onnistuneen, muistelisin, mutta takista tuli lyhempi kuin alun perin oli tarkoitus.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. :) Tässä takissa on nyt hiukan liian lyhyet hihat, mutta se ei onneksi käyttöä haittaa.

    VastaaPoista

Kiitos ja kumarrus kommentista!