maanantai 4. heinäkuuta 2011

Kortti ylioppilaalle


Tajusin juuri, että unohdin esitellä kortin, jonka tein rannekorun lisäksi ystävälleni valmistujaislahjaksi. :) Tässä siis pientä turinaa kortista. Kortteja olisi kiva väsätä enemmänkin, mutta en oikein osaa tehdä kortteja kuin tarpeeseen. Ja usein tajuan asian liian myöhään - tarkoitan että olisi jollekin voinut itse tekaista jonkun kortin onnittelupäiväksi tms, mutta edellisenä päivänä ei oikein ehdi..

Ensin piirsin tekstien ääriviivat eri kartongille, jonka jälkeen täytin kirjaimet kevyest akvarelleilla (väripaletteni löytyypi alla olevasta kuvasta) tavoitellen kevyttä ja läpikuultavaa ilmettä. Kiemurat piirsin myös itse. Kiemuroita siksi, että ne ovat jonkinlainen bravuurini, jos joku ei vielä tiennyt. :D Rakastan kiemuroita, niitä tuleekin piirreltyä aina koulussakin vihkoihin melkein joka sivun reunaan. :)

Kortin tekemisen aikoihin uusin "aluevaltaukseni" kiemuroiden parissa oli nuo ns. pisarat, ja niitä tulikin sitten kokeiltua tähän tekeleeseen. Ihastuin muuten kovasti peitevärien tuomaan peittävään pintaan muuten tummahkolla pohjalla, kun maalasin pisaroiden sisukset valkoisella peitevärillä. Tämän jälkeen pienellä määrällä punaista akvarellia valkoista väriä sai vielä mukavasti sävyettyä.


Ohops, anteeksi tökeröt(=terävät) blurrausrajat.. Takana myös öhm...varsin siisti työpöytäni. :D


En ole (ollut) ihan tyytyväinen kortin sommitteluun, mutta tuli taas vaihteeksi hiukan kiire kortin kanssa niin en jaksanut alkaa enempää miettiä. :)

Swirls

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ja kumarrus kommentista!