Olenkohan vielä kertonut kuinka rakastankaan sumua, usvaa, utuisuutta? Luultavasti.
En yleensä miellä sumua alakuloiseksi tai ahdistavaksi. Sumussa on jotain kiehtovaa mystisyyttä. Se saa minut ihastuksiin. Se saa minut mitä luultavimmin tarttumaan kameraan ja kävelemään usvaan kietoutumaan utuisuuden vaippaan kokonaan.
Sumu saa koko maailman näyttämään erilaiselta, mystiseltä ja salaperäiseltä. Tunnetta on mahdoton kuvailla, kun aurinko nousee ja valaisee kasvosi ensimmäisillä säteillään utuisen sumun läpi valaisten koko ympäristön valollaan. Se pitää kokea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ja kumarrus kommentista!