perjantai 30. heinäkuuta 2010

Berliini/2



Tällä kertaa hieman ostoksia. :) Kävimme (no, kävin kun isä ja veli odottivat ulkona) Berliinin matkallamme vain kahdessa helmikaupassa, jotka olivat Pearlsplanet ja Tukadu. Kaupat bongasin Helmetistä. Tämä kuvassakin oleva Pearlsplanet oli näistä se mieluisampi itselleni.



Mahtava valikoima kokonaisia ja puolikkaita nauhoja erilaisia tsekkiläisiä lasihelmiä, todella montaa väriä ja eri muotoja. Olin aivan innoissani astuessani sisään ja siellä sitten hurahtikin aika kauan aikaa, sillä iski valinnanvaikeus.. :D Onneksi isä ja jaksoivat odottaa kärsivällisesti ulkona. Seuraavat asiat sitten tarttuivat pitkällisten pohdintojen jälkeen mukaan:



Yhteensä kustansivat 15 euroa. Olen jo jonkun aikaa himoinnut tällaisia opaakkeja sinisen ja vihreän pastellisävyisiä helmiä. Toinen veljeni tosin sanoi että nuo siniset näyttävät muovisilta. :D Se taitaakin olla tavoitteeni, että teen niistä korun joka ei näytä muoviselta.




Erityisiä suosikkejani ovat nuo kirkkaat särmikkäät helmet, joissa on väriä jännästi helmen sisällä.
Oli kyllä aivan ihana kauppa, tahtoo sinne uudestaan! Toisaalta voisin laittaa Berliinissä asuva veljen asialle tuonne jos tarvetta tulee...

5 kommenttia:

  1. Itselläni on myös ollut samantapaisia helmiä kuin nuo suuret vihertävät! Tosin sain sen äitini tuttavalta, joka oli saanut ne lähes 30 vuotta sitten ;) Mutta ai että ovat ihania!!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Oi, sellaiset wanhat helmet (vissiin kutsutaan vintagehelmiksi?) ovat erityisen kauniita. Eihän sellaisia edes raaskisi käyttää mihinkään, jos näidenkin käyttökohdetta pohdin huolella. :D

    VastaaPoista
  3. Kyllä vintage helmet ovat kauniita. Olen käyttänyt suurimman osan itse ja käynyt vaihtokauppaakin, mutta alkavat olla jo lopussa. Muutama hassu enää jäljellä.

    VastaaPoista
  4. Kiva että olit kanssani samaa mieltä helmikaupoista! Pearlsplanet on tosiaan paras. Kivoja helmiä löysit sieltä, nuo opaakit turkoosit miellyttää minua eniten

    VastaaPoista
  5. Oli kyllä todella ihana kauppa, varmasti reissun kohokohta, pidin kovasti! Aijjuu, pitääkin vielä muistaa kirjoittaa "raportti" Helmettiinkin.. :) Neuvoistasi oli todella paljon hyötyä, suuri kiitos siis Sinulle Penny!

    VastaaPoista

Kiitos ja kumarrus kommentista!