Mietteitä

Huomasin hiljattain Daily Eko -blogista linkin mielenkiintoisen artikkeliin.  Kyseinen Ikean juonet -artikkeli on tosin julkaistu jo vuonna 2009. Teksti aiheutti minussa paljon pohdintaa ja myös turhautuneisuutta sekä ärsytystä. Tarkoitan, että itse teksti oli hyvä, mutta aihe sai minussa aikaan mainitut reaktiot.

Lyhykäisyydessään Ikea aloitti (siis vuonna 2009) ilmaiset päivittäiset bussikuljetukset pääkaupunkiseudun tavarataloihinsa Helsingin keskustasta.

En voi käsittää, mitä järkeä on, että ihmiset pääsevät Ikean järjestämillä bussikyydeillä ostelemaan paljon mm. Aasiassa lapsityövoimalla tuotettuja, epäilyttävän halpoja ja nopeasti rikki meneviä tuotteita? (pahoittelen kärjistystä) Yhtälössä ei ole mitään järkeä. Joo, on hieno juttu että Ikean bussit ovat ympäristöystävällisiä, mutta suurin asia, minkä ympäristön hyväksi voi tehdä, lienee kulutuksen vähentäminen. "Käyttämällä bussia ja kotiinkuljetusta voi huomioida ilmastonmuutoksen, mutta silti shoppailla". (C. Renwick artikkelissa) Anteeks?

"Kalvolla vilahtaa tieto, että Aasian tavarantoimittajista tarkastuksen läpäisee 17 prosenttia." Mitäköhän tästäkin tiedosta pitäisi ajatella? Ennemmin mieluummin säästän pitkään ja ostan laadukkaan kotimaisen puusta tehdyn huonekalun, kuin kuin... no, Ikea-huonekalun.

Artikkelissa oli paljon muitakin tällaisia pointteja. Juttu oli ehkä kirjoitettu hieman provosoivasti, mutta kannattaa mielestäni silti lukea.

Tiedän, että ajatukseni ovat melko.. hmm.. ääripäässä. Ymmärrän toki, että kaikilla ei vain ole varaa hankkia kalliimpia kotimaisia tuotteita. Ei välttämättä minullakaan, kun muutan omaan asuntooni jatko-opiskelujen perässä.

Kuitenkin, itse olen nyt vaan omaksunut vahvasti sen ajattelutavan, että pyrin ostamaan ennemmin kalliin ja pitkäikäisen kuin halvan ja lyhytikäisen tuotteen. Tämä tulee lopulta kuitenkin halvemmaksi. Lisäksi on mahdollisuuksien mukaan on mukava tukea kotimaisia yrittäjiä. Toisaalta jos tarvitsen jotain (esim. aitopuinen työpöytä), etsin sellaista ensin mieluummin käytettynä kirppiksiltä ja vasta viimeisenä vaihtoehtona on uusi kaupasta. Hieman rikkinäisiäkin tavaroita pystyy usein helposti itse korjaamaan ja/tai tuunaamaan.

Ennen isompia hankintoja vertailen tuotteita paljonkin eri näkökulmista; etsin tietoa, luen netistä ja lehdistä kokemuksia ja arvosteluja. Usein mietin useita päiviä ennen päätöksen tekoa. Yksi esimerkki on blenderini tai paljasjalkakenkäni. Ei ole muuten kaduttanut sitten tippakaan näiden hankinta. :)

Nyt mieleeni tuli eräs toinenkin asia, joka hiljattain sai ärsytyskynnykseni jälleen nousemaan. Minulla oli (on, kunhan saisin aikaiseksi) ajatuksena vaihtaa puhelinoperaattoria. Menin liikkeeseen ja selitin asiani. Myyjä kuitenkin kysyi, minkä puhelimen haluaisin jos saisin valita. Tota noin... En mitään, sillä puhelimessani ei ole kerrassaan mitään vikaa, se on toimiva ja ehjä ja kaiken lisäksi pidän siitä. (Ja sitäpaitsi ostaisin seuraavan puhelimeni käytettynä kun nykyinen hajoaa.) Myyjä hiukan hämmentyi, mutta ehdotti sitten jotain puhepakettia, joka olisi edullisempi kuin nykyinen. Siihen kuitenkin kuuluu mukaan aina joku peruspuhelin, halusit sen tai et. Sanoinkin, että en tee tuolla puhelimella yhtään mitään. Myyjä totesi, että heitä se luuri vaikka järveen tai myy kaverille, ei ole hänen asiansa. Näinkö sitä kulutusta vähennetään?