sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Ohi on!


Nyt se on vihdoin ohi. Lukio. Vaikka en ehkä olisi uskonut, niin kyllä, vähän on tyhjä olo. Mutta toisaalta ihan huikea fiilis! Ensinnäkin olen ainakin alustavasti suht tyytyväinen kirjoituksiin. Toiseksi ei tarvitse enää miettiä "pitäisi lukea".. No joo, kyllä vieläkin täytyy lukea, nimittäin pääsykokeisiin aika täyspäiväisesti. Mutta en stressaa siitä miltei ollenkaan - vielä. Nyt vain keskityn nauttimaan tästä fiiliksestä, ettei ihan oikeasti tarvitse tehdä mitään! Ei läksyjä, ei sanakokeita, ei koeviikkoja.


Pyöräillessäni kotiin perjantaina matikankokeesta oli vähän epäuskoinen olo. En enää ikinä mene lukioon opiskelemaan. Ei enää tylsillä (tai kivoillakaan) oppitunneilla istumista. Ei kouluruokailuja. Ei välituntien viettämistä saman kaveriporukan kanssa. Heh, taidanpa nyt taas toistaa itseäni, mutta kun tätä on mun niin vaikea vielä tajuta! :D

Eilisen päivän vietin aikomusteni mukaan ilman tietokonetta, teeveetä tai muuta elektronista vempelettä. Sen verran piti tosin poiketa, että kännykän jätin auki, muutamaa soittoa kun odottelin näin kirjoitusten päätyttyä. Mutta erityisesti ilman läppäriä oli yllättävän hankalaa olla. Jos tuli hetki, ettei ollut mitään tekemistä, oli ensimmäisenä mielessä nettiin meneminen. No, ei sitten. Tai sitten siivotessa tuli mieleen yksi blogi, jossa en ole vähään aikaan käynyt. No ei sit. Illallemmalla käväisi mielessä että tuleekohan telkkarista jotain... Ai niin.

Mutta oli kiva huomata, että ilman konetta ja telkkaria sain aika paljon enemmän aikaan kuin muuten olisin saanut. :) Ja että pystyin ihan oikeasti olemaan ilman niitä. :D Siivosin huoneeni, raivasin pari kaappiani (toisessa käsityökankaita&tuunattavia vaatteita, toisessa koulujuttuja), etsin ruokalehdistä kivoja ruokaohjeita ensi viikolle ja aloitin lukemaan valmennusmateriaalia, joka saapui perjantaina. Siivouksen päätteeksi oli muuten aika vapauttavaa heivata lehtikeräykseen sylillinen vanhoja koulumonisteita ja -vihkoja! Tosin niitä jäi vieläkin aika määrä, joten lisäkarsintaa aion tehdä. Mutta ah, ei tarvitse enää katsella niitä kaapin perällä. Turhista kirjoistakin aion hankkiutua eroon kirppiksellä, kunhan saan aikaiseksi.

Mutta takaisin aiheeseen. Täytyy ottaa tavaksi pitää silloin tällöin tietokoneettomat ja teeveettömät päivät! :) Suosittelen muillekin, mikäli suinkaan mahdollista. Varsinkin lomalla voisi olla aika jees, saisi oikeasti tehtyä kaikenlaista muutakin kuin istua töllöttimen ääressä. Onhan se silti helpommin sanottu kuin tehty, enkä tiedä pystyisinkö itsekään päivää paria pidempään.
 
Ja kirsikaksi kaiken päälle, ihana kevätkin on kunnolla tuloillaan, aurinko paistaa ja lumet sulaa. Tykkään keväästä kovin, kun alkaa näkyä merkkejä luonnon heräämisestä. :) Olen myös kuullut useampana päivänä joutsenten saapuvan. Tänään kirppisreissulla ajettiinkin isän kanssa hiukan eri reittiä, jotta nähtiin pelloilla joutsen"parvia". Tosin ne olivat niin pitkällä pelloilla, että teleobjektiivi ollut oikein riittävä. Ylläoleva kuva oli paras mitä tuli - sekin jo liikkeessä autolla ajaessa. :D Ja peeäs, muokkasin kuvaa enemmän mitä yleensä, ei täällä noin tummia pilviä ole näkynyt tänään. ;)

2 kommenttia:

  1. Onnittelut suururakan loppuunsaattamisesta!
    Ja onnea sitten myös jatkoon, mitä se onkin :-D

    -Oon jo pitkään yrittänyt viettää yhden päivän viikossa käymättä tietokoneella. Joskus onnistuu, joskus ei, mutta kyllä se on vapauttavaa :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia! :) Niin, jatkostahan ei vielä voi sanoa mitään, aika näyttää. :D

    Tuohan on hyvä idea! Pitääpä ottaa itsekin tavotteeksi. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista

Kiitos ja kumarrus kommentista!