torstai 13. syyskuuta 2012

Puolukanpunainen matto


Pitkästä aikaa vähän käsitöitä!

Tuli tässä kesän aikana virkkailtua tuttavalle matto matonkuteista. :) Toiveena oli puolukanpunainen väri, ja sopiva sävy löytyikin Perinnematot -yrityksestä. Poikettiin siellä hetken mielijohteesta kun oltiin joku viikonloppu matkalla Espooseen veljen tykö. Liikkeessä olikin aivan huikea skaala eri värjeä ja sävyjä! Hinnatkaan eivät olleet pahat. Nättejä "valmis"mattojakin löytyi. Voin siis suositella. :)

Tekeminen vähän venähti, sillä kude loppui kesken, joten piti hankkia lisää. Emme kuitenkaan ihan joka viikonloppu käy Espoossa, joten sain kudetta vasta kun mentiin seuraavan kerran. Tätä punaista löytyi onneksi vielä vähän, mutta väri ei ollut täysin sama. Niinpä matosta löytyy eri sävyjä. Mutta onpahan uniikki! ;) Ja saajakin oli tyytyväinen tekeleeseen, joten loppu hyvin, kaikki hyvin.


Kuvissa sävyt toistuvat jokseenkin erikoisesti, muttei anneta sen häiritä, eikös?

Kokoa tältä löytyy noin 90 cm (halkaisija siis). Ja kuten aiemminkin, huuhtelin ja kuivasin kuteet ennen käyttöä, olisi ikävää jos matto kutistuisi muodottamaksi ensimmäisessä pesussa. :D


Mutta oli kyllä kiva pitkästä aikaa virkkailla. :) Aiemmat tekemäni matot löytyvät tästä, ja myös virkattua/neulottua -tagin alta.

Muita virkatuista matoista innostuneita? :)

8 kommenttia:

  1. Täällä myöskin yksi mattofani ! Oon tehnyt itse myöskin tuollaisen maton mustasta trikookuteesta joka on mielestäni parempaa kuin ontelokude. Trikookudetta ei tarvitse erikseen pestä, eikä se kutistu missään vaiheessa edes pesussa. Suosittelen kokeilemaan siis myös sitä :)

    Äitini tekee myös paljon näitä mattoja ja suurin mitä hän on tehnyt taitaa olla lähemmäs kaksi metriä halkaisijaltaan ;)

    Kiva muuten että Leeville löytyi mukava uusi perhe, tsemppiä kisulille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, muitakin matto-intoisia! :) Kiitos vinkistä, pitääpä ottaa trikookude kokeiluun!

      Huhhuh, kaksi metriä.. Siihen uppoaa valtava määrä kudetta, eikä tekeminen loppuvaiheessa taida olla kovin kevyttäkään. Siispä iso hatunnosto! :)

      Kiitokset tsempeistä, nähtiin vähän aikaa sitten kaupassa Leevin uuden omistajan isä. Hän tiesi kertoa, että Leevi kulkee ympäri pihamaata ja on saanut kissakaverinkin, ilmeisesti läheisestä hevostallista. Kyllä lämmitti mieltä, sellaista kissan elämän kuuluukin olla. :)

      Poista
  2. Samoin minun äitini teki mattoja, samoin anoppi. Mutta mutta.. He eivät ostaneet kuteita vaan leikkasivat ne itse vanhoista vaatteista ( ja joskus Tampereen Vinlaysonin halpiskankaista).
    Vanha muisteleee lisää. Silloin sitä ei sanottu ekolookiseksi eikä luomuksi vaan säästäväisyydeksi.
    Toisaalta färit olivat tylsiä, mutta matot rasittavan kestäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näkökulmista! Ihan totta, paras juttu olisikin tosiaan leikellä kuteet vanhoista (ehkä rikkinäisistäkin) vaatteista.. pitänee ottaa omaan kokeiluun! Eikä tulisi ainakaan toista samanlaista vastaan. :)

      Niinpä, ennen asiat tehtiin säästeliäästi ja laadukkaasti; tavarat tehtiin kestämään kulutusta eikä puhuttu kestävästä kehityksestä tms.

      Poista
  3. Tosi nätti! Minäkin oon innostunut mutta en vieläkään oo saanut sitä ensimmäistä valmiiksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hehe, voin kyllä sanoa että itsellänikin on nyt jo vuoden verran lojunut yksi matto keskeneräisenä... tiedä koska sen saisi valmiiksi. Ja joskus vaan se aloittaminen on jostain syystä hankaa. Tai sitten to do -listalla on aikaisempaa jonossa muita juttuja. :)

      Poista
  4. Tuosta itse leikkaamisesta tuli mieleen, että juurin sitä tässä värkkään :) Ja juurikin jostain tehtaan ylijäämiä kävin hakemassa, muistaakseni 1,5 euroa kilolta oli. En sitten tiedä, olenko jotenkin hörähtänyt, mutta kyllä tää leikkaaminen ja alusta itse tekeminen kuuluu kokonaisuuteen jo. Tilaustöitä tehdessäni kyllä teen mieluiten valmiista kuteesta jos asiakkaalle sopii, koska onhan leikkaaminen aikaa vievää. Hinnallisesti kuitenkin tavat menee suhteellisen yksiin, että säästääkö raaka-aineessa vai ajassa kun kumpikin maksaa :) Ekologisesti on kai fiksumpaa tämä leikkaaminen, mutta ei se itselle mikään pää pointti näissä töissä ole.
    -Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, kuulostaapa mielenkiintoiselta! Tosiaan ei ole näköjään hinnalla pilattuja nuo ylijäämät, mutta ajassa taas leikkuukin maksaa. Tosin jos itselle tekee niin ehkä se ei sitten ole niin justiinsa ja mielestäni olisi hienoa jos voisi sanoa maton olleen tehty ihan alusta asti itse. :) Mutta voi että, innostuin taas tästä, pitääpä lisätä tämä leikkuujuttukin to do -listalle..

      Poista

Kiitos ja kumarrus kommentista!