perjantai 8. kesäkuuta 2012

YO-korvikset



Nyt vihdoin ainakin parin postauksen verran juttua ylppäreihini liittyvistä asioista. :)

Kuten kirjoittelinkin aiemmin, alunperin minun oli tarkoitus tehdä lahjaksi saamistani aidoista helmistä korvikset ylppärijuhliini. Käytyäni kuitenkin näyttämässä niitä tutuilla kultasepillä (olin heidän liikkeessään TET:ssä yläasteella :D) joduin hylkäämään ajatuksen helmien käyttämisestä. Ne kun olisivat vaatineet joko kruunun tai pannan, tai istutuksen suoraan koruun, eikä heillä ollut aikaa sellaista tehdä. Vielä jossain vaiheessa helmet pääsevät koruun asti, vannon sen. :)




Täydellisen tutoriaalin noille aidoille helmille löysin jo etukäteen, sellaisen, missä helmi on pääosassa korua. Ja viisaana olin tietysti hankkinut ohjeen jo ennen tätä kultasepällä käymistä - virhe. Sarjassamme kannataisi miettiä pidemmälle. :D Päätin sitten tehdä korvikset kuitenkin ostamani ohjeen mukaan, mutta eri helmillä. Kun olin aikeissa alkaa tekemään koruja, huomasin ettei minulla ole 1) tarpeeksi hopealankaa 2) sopivan kokoisia helmiä. Ja minä kun olin Helsingissä viime viikolla pääsykokeissa. Ja jälleen sarjassamme kannattaisi miettiä etukäteen.. kröhm. Jouduinkin pyytämään toista veljeäni tuomaan pk-seudulta helmiä, ja onneksi hän ihanasti suostui pyyntööni. Langat taas sain ostettua kaverini äidiltä, joka myös tekee hopeakoruja. :)




Veli tuli helmet mukanaan vasta torstai-illalla, joten minulla oli ruhtinaallinen yksi päivä aikaa tehdä korvikset. :D Jotenkin en yllättynyt kun löysin itseni tekemästä koruja juhlia edeltävänä iltana vielä hiukan ennen puolta yötä kiroten turhan kovaa kieputtelulankaa... Mutta valmiiksi tuli! ;)






Näistä vaan taisi tulla turhan massiiviset ja raskaat. Jälkiviisaana olisin tehnyt koekappaleen kuparilangasta, mutta koska aikaa ei ollut, ei voinut mitään. Myöskään korvissa eivät asettuneet ihan haluamallani tavalla - tosin nyt ei ole kuvaa todisteena. :D Mutta yritän joskus saada näistä kuvan vielä korvassa, jos muistan. :) Huolimatta omista mielipiteistäni, ihastelua nämä kuitenkin saivat osakseen. :)

Eli matskuina 925 sterling hopea ja mahtavat 12 milliset swarovskit (en ole ennen nähnyt näin isoja swaroja!). Ohje on peräisin Jewelry Lessons -sivustolta, löytyy nimellä Nautical Neptune Earring (or pendant). Ohje oli selkeä ja hyvä. :) Luulen, että tulen tekemään tällaiset vielä kuparistakin, ovat sen verran nätit ainakin omasta mielestäni.

15 kommenttia:

  1. Näyttävät upeilta ja kieputukset ovat tosi onnistuneita! Enpä minäkään ole törmännyt 12 mm swaroihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noh, itse tuppaa olemaan kriittinen ja ne virheet paistavat omaan silmään.. Mutta hyvä jos ei sitten niin näkyvästi. :)

      Ovat tosiaan aika möhkäleet nuo swarot! Olisi menneet varmaan nerik -laatikkoon, jos niiden tarkoitus ei olisi jo ollut selvä. :D

      Poista
  2. Vau! Todella kauniita kuvia! :)

    http://thecolouroml.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Nämä ovat niin kauniit:). Miten pystyt tekemään kiireessä noin huolellista työtä? Olisi ihanaa jos joskus kertoisit miten nämä teit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Olen vähän sellainen perfektionisti, että vaikka olisi millainen hoppu niin työn jäljestä en tingi. :D Ehkä siksi näissä kestikin sen verran kauan, heh. Tosin on siellä muutamia virheitäkin..

      Valitettavasti en voi paljastaa näiden teko-ohjeita tekijänoikeuksien takia. Malli ei nimittäin ole omani, vaan olen ostanut sen tuolta linkkaamaltani sivustolta. Mutta ehkä joskus mahdollisesti voinen tehdä jonkun tämän suuntaisen tutoriaalin.. Ehkä. Ainakin mieli tekisi, mutta aika homma siinä vaan on... Toisaalta netistä löytyy jo valmiitakin kieputtelututoriaaleja. :)

      Poista
  4. Näistähän tuli ihan mielettömät, ehdottomasti tahdon nähdä millaiset ovat korvissakin, tuosta kun ei niin hoksaa koko ideaa ;) Kaunista jälkeä teet kyllä ! Ulkopuolisen silmin noista ei kyllä näy mitkään virheet, ja kuinka kaunista voi yksinkertainen olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Juu, tajusin itsekin ettei näistä kuvista oikein taida välittyä koko idea.. :D Eli "korvakuvaa" tulossa kunhan saan nakitettua kuvauspuolen jollekulle. :)

      Poista
  5. Onpas kauniit ja suuren juhlan arvoiset korut! Onnittelut vielä näin jälkikäteen

    VastaaPoista
  6. Aivan uskomattoman upeat tuli! Ja vielä tuossa ajassa... oi hyvänen aika. Tässä yhdessä mieheni kanssa ihastelimme työn jälkeä, todella täsmällistä ja siistiä.
    Vielä kerran lämpimät onnittelut ensimmäisen opiskeluvaiheen onnistuneesta suorituksesta meiltä molemmilta. Ja toivon, että pääset myös jatkoon haluamaasi opinahjoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Helmisusi! :) Jännästi ne kerran opitut taidot vielä jostain selkärangasta tulee, vaikka varsinkaan kieputteluja ei ole aikoihin tullut tehtyä. Pikkasen taisi olla taidot vähän ruosteessa, mutta ihan hyvin silti onnistui.

      Olisi tosiaan mukava päästä juuri toivomaani kouluun.. Saa nähdä miten käy. :)

      Poista
  7. Onpa todella kauniit korvikset!!! Tais jäädä lakki varjoon, kun oli niin kommeet killuttimet!!!

    Onnittelut ensimmäisen etapin saavuttamisesta!

    Terveisin Jorisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Jorisa! :) Valitettavasti auki ollut tukka peitti korviksia aika tehokkaasti.. :D Siksi oikeastaan uskalsinkin tehdä näin näyttävät, kun tiesin että hiuksia siinä edessä kuitenkin on. :)

      Poista
  8. Tosi kauniit :) ja ehdottomasti vaadimme kuvaa korvan kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja! :) Selvä juttu, painostuksesta johtuen lupaan hankkia vielä korvakuvankin. :D

      Poista

Kiitos ja kumarrus kommentista!