torstai 13. joulukuuta 2012

13. luukku - joulupallojen koristelu





Tänään joulukalenterissa koristelemme joulupalloja! Idea näihin lähti ihan vaan kirppikseltä löytyneistä palloista, jotka suorastaan vaativat saada jotain koristetta pintaan. :) Tosin tajusin nyt, että nämä ohjeet toimivat vain mattapintaisille palloille, joissa on edes jonkinlaista tarttumispintaa. Tujummilla aineilla luulisi silti pysyvän kiinni myös sileissä/kiiltävissä palloissa.


Ensimmäinen vaihe: Hanki joulupalloja. Satuin löytämään kirppikseltä 9kpl paketin kivan värisiä mattaisia palloja eurolla. Toki vanhojakin palloja voi uudistaa!


Koristelutapa 1
1. Ota vaalea kynä ja piirtele jouluisia kuvioita - tai mitä ikinä keksitkään.




2. Ota purkki kultamaalia ja ohut sivellin, ja ala maalaamaan kuvioiden mukaisesti. Itselläni oli käytössä ikivanha purkki vesiliukoista maalia, joka on pyörinyt jo monta vuotta askartelulaatikossani - silti vielä toimii. Kuviot sai maalata useampaan kertaan peittävämmän pinnan saavuttamiseksi.

------

Seuraavaksi toinen, hiukan vaivattomampi tapa koristella:


Koristelutapa 2
1. Pursota tavallista puu- tai yleisliimaa paperin palaselle käden ulottuville. Ota cocktail- tai grillitikun kärkeen liimaa ja piirrä/töpöttele kuvioita palloon. Tuli huomattua että tikkuun saa ottaa useasti lisää liimaa.


2. Ennenkuin liima kuivuu, ripottele liiman päälle glitterhileitä. Liimakuvioita ei kannata tehdä liian montaa, sillä se kuivahtaa aika nopeasti. Ja ideanahan siis on, että hileet jäävät kosteaan liimaan kiinni. :)

Hileitä voi halutessaan vielä painella varovasti sormin. Loput hileet kannattaa kopistella palloista pois!

Vinkki! Pallon ohi menee varmaan yli puolet hileistä, joten jos et halua turhaan tuhlata niitä, tee näin: Ota isohko arkki paperia (A4 käy hyvin), taita se keskeltä ja avaa pöydälle. Kun ripottelet hileitä paperin päällä, jäävät ohi menevät kimalteet paperille ja paperissa olevan taitoksen avulla voit kaataa hileet takaisin purkkiin.
----

Askartelun lopputulokset:

Näistä pinkeistä palloista tuli yllättävän kivoja, vaikka itse sanonkin. :) Vähän erilaista väriä jouluun!




Punaiset pallot koristelin pitkittäisillä hileraidoilla. Nämä taas ovat aika perinteisen jouluiset.




Ihan mielenkiinnosta kokeilin samaa kimmalletta myös kultaisiin palloihin, ja ihan hyvinhän ne erottuvat. Pallojen sävy on sen verran vaalea ja lisäksi hileiden tuoma tekstuuri erottuu hyvin.



Ja vielä koko poppoo. Nämä eivät suinkaan jää kuvan mukaisesti kuvausalustalle, vaan pääsevät toki kuuseen, kunhan sen aika on. :)

Mikä on teidän suosikkinne näistä?

2 kommenttia:

  1. Kaikki on tosi kauniita!
    Eniten silmää miellyttää nuo kullanväriset pallot. Rauhallisia kun on samaa väriä mutta kuitenkin joku pieni juttu juuri tuon erilaisen tekstuurin ansiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kultaiset pallot onnistuivat kyllä yllättävän kivasti. En aluksi meinannut keksiä niihin mitään, kunnes sain idean kokeilla samaa hilettä kuin punaisissa palloissa. Lopputulos oli juurikin rauhallisen hillitty, mikä on varmasti vaan hyvä asia jos koristeita on muuten montaa eri väriä.

      Poista

Kiitos ja kumarrus kommentista!